Ploppaus on käkkäröiden ihastus

Törmäsin hiusten ploppaukseen viime vuonna tukkajuttuihin erikoistuneella nettifoorumilla. Ennen sitä koko homma oli mennyt minulta ihan ohi – toisaalta miksi olisin huomioinut kiharatukkaisten juttuja, kun omani olivat suorat?

Ploppauksella tarkoitetaan hiusten kuivaamista suuren t-paidan avulla. Jep. Paita asetetaan tasaiselle pinnalle, kostea tukka asetetaan paidan keskelle myttyyn, hihat solmitaan niskaan ja paidan helmat runtataan sinne minne ne sopivat. Sitten odotetaan. Toiset odottavat puoli tuntia, toiset menevät nukkumaan teeppari päässään. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään.

Netin mukaan plopata voi myös pyyheen avulla, mutta ainakaan itse en ole saanut sitä toimimaan. Pyyheturbaanilla kuivaaminen on sitä vastoin suoristanut tukkaa. T-paidalla tehtynä vaikutus on ollut taas halutunlainen eli kiharan muodostumista auttava.

Miksi ploppaan? Hiukset jaksavat kihartua paremmin ja tekevät sen nätimmin. Ne eivät ole niin pörröiset, kuin luonnontilaan kuivuessaan ja ovat erottuvammat. Lyhyempikin aika luultavasti riittäisi, mutta minulla on tapana käydä suihkussa illalla ja yön aikana kiharat yleensä nuhjaantuvat.

Jos aiot tämän julkaisun perusteella kokeilla ploppausta, kerron sinulle sen, että otettuasi paidan pois päästäsi, et tule näkemään valmista täydellistä kiharaa. Luultavasti se tulee olemaan tottumattomalle silmälle villin näköinen pehko, mutta asian saa korjattua sukimalla tukkaa sormin (tai kiharapäille tarkoitetulla harvapiikkisellä kammalla) ja rutistelemalla niihin öljyä tai seerumia. Kerrotaan vielä sekin, ettei luonnostaan suoratukkainen saa Victorias secret -kikkuroita tällä menetelmällä. Ploppaus voi auttaa luonnostaan taipuisaa tai kihartuvaa hiusta muodostamaan kiharaa paremmin.

Vallaton luonnonkihara voi olla ihana, kunhan oppii juuri omalle tukalle sopivat niksit.