Heihei hetkeksi ihana puutaloelämä

temp-for-output-1 4-2

Huomenna arkeemme tulee täyskäännös, kun minä palaan teoriaopintojen pariin Lappeenrantaan. Eläimet jäävät vielä Miehen hoitoon loppukuun ajaksi, sillä syyslomalla tämä tyttö karkaa jälleen etelään. Etäsuhteilun tuomat mahdollisuudet ovat saaneet myös Miehen miettimään komennusmahdollisuuksia uudella tavalla.

Meidän puutaloarkemme on ollut rauhallista ja hyvää siitä lähtien, kun minun harjoitteluni alkoi ja Mies lähti komennukselle toiselle toimipisteelle, jossa työvuorot ovat inhimillisemmät. On ollut selkeä itsestään muotoutunut rytmi ja pala palalta etenevä makuukammarin remontti. Yksi seinusta on vielä tekemättä, se vaatiikin sipauksen laastia, pätkän kuitulevyä ja kolme vuotaa tapettia. Lattiaa tullaan toivottavasti tekemään vuoden vaihteen jälkeen koko yläkertaan.

Koirasta ja bonuskissasta tuli muutaman päivän jälkeen jo tuttavat, mutta kissat keskenään eivät vielä tähän päivään mennessäkään tiedä mitä olisivat. Arki on täynnä alakerran ja yläkerran välistä jahtaamista, sinkoilua, tassulla toisen poskelle kopaisemista ja välillä aikamoista metelöintiä. Miehen on välillä ollut vaikeaa sopeutua siihen, että koira haluaa olla mukana kaikessa menossa eikä koirakaan aina tiedä lähteäkkö Miehen kanssa aamupissalle vai odottaakko mieluummin minua.

Tulen kaipaamaan uunin pöhinässä opparin kirjoittamista, toisen seuraa ja lämmintä kylkeä vuoteessa, pihasaunaa ja omaa pihaa. Tulen kaipaamaan vähän jopa sitä, että aamuisin sängystä noustessa varpaat ovat jäässä ja ensimmäinen ajatus on vain löytää villasukat.

Olen kuitenkin onnellinen siitä, että jo heti maaliskuun lopussa me palaamme taas pidemmäksi aikaa. Ja ehkä silloin makuuhuone on lattiaa myöden valmis! Ehkä saan aamuisin laskea jäätyvät varpaani uudelle, sileälle puulattialle ja seurailla kuinka lumi hiljalleen sulaa paljastaen altaan krookuksien ensilehdet ja suloiset lumikellot.

Kesäloma lähestyy ja vähän fysioterapiaopinnoista!

Processed with MOLDIV

Pian saan jo parkaista KUUKAUSI KESÄLOMAAN!!! Kesätöiden sivuuttaminen tänä vuonna on tuntunut vain ja ainoastaan oikealta ratkaisulta, vaikka se tuokin mukanaan taloudellista epävarmuutta ensi vuodeksi. En kuitenkaan ajatellut pelkästään olla oikosenaan ja syljeskellä kattoon, vaan valitsin kesälle muutamia verkkokursseja suoritettaviksi.

Kesällä luetaan seuraavanlaisia aiheita: monikulttuurinen sosiaali- ja terveysala, hyvinvointiyrittäjyys, laatu ja markkinointi, yrittäjäminä ja sen kehittäminen sekä digimarkkinointi ja sosiaalinen media liiketoiminnassa. Tämän syksyn aikana kävin seksuaalisuus ja elämä -kurssin, joka antoi minulle hyvät valmiudet seksuaaliohjaukseen ja vahvisti tunnettani siitä, että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti laajentaa ammatillista osaamistani seksuaalineuvonnan (ja myöhemmin vielä -terapian) puoleen.

Valitsin kurssit toki tulevaa työnkuvaani ajatellen, mutta myös siksi, että uskon voivani soveltaa niitä bloginkin kanssa. Huolissaan ei tarvitse olla, tämä blogi ei edelleenkään aio täyttyä yhteistyökirjoituksista tai muustakaan mainossälästä, mutta jos jotakin oikeasti lukijakunnalle hyödyllistä yhteistyötä ehdottaa, voin harkita asiaa.

Sen lisäksi, että olen viimeinkin alkanut suunnitella tätä kirjoittamista uudella tavalla on motivaatiokin alkanut opintoihin taas löytyä. Jos puhutaan ihan rehellisesti, niin onhan tämä kakkosvuosi ollut aivan anuksesta. Mutta nyt kun loppu viimeinkin on edes jotenkin nähtävissä niin on alkanut iloa löytyä tähänkin hommaan.

Tämän hetken suunnitelmani opintojen suhteen on sellainen, että jos saan kunnialla hoidettua vielä ensi vuoden opinnot mappiin, voisin suorittaa viimeisen eli syventävän harjoittelun mahdollisesti jo ensi vuoden toukokuussa! Käytännössä se tarkoittaisi siis sitä, että a) saisin pidemmän kesäloman, jos harjoittelu suunnitellaan heti syksyn alkuun, b) valmistuisin aikaisemmin, jos harjoittelu suunnitellaan viimeiseksi asiaksi ennen valmistumista tai c) asia ei vaikuta mitenkään mihinkään ja harjoittelu on keskellä lukukautta jolloin d) pakkaan laukkuuni aurinkorasvaa ja kivan kirjan sekä lähetän luokkakavereille kuvia palmuista ja hedelmädrinksuista. Jokainen vaihtoehto kuulostaa hyvältä – erityisesti se valmistuminen.

It’s magic

otherAppsImage18

Olenko koskaan kertonut, että hain fysioterapeutiksi ensimmäisen kerran jo abiturienttina? Eihän minulla silloin ollut mitään hajua mikä haluaisin olla isona tai mihin tulevan todistuksen pisteet riittäisivät. Tai halusinhan minä monenlaista: mainetta ja mammonaa, isot kirkkohäät 22-vuotiaana, omakotitalon ja saksanpaimenkoiran. Viimeisen taisi itseasiassa haluta silloinen poikaystävä. No joka tapauksessa, en saanut niistä mitään.

Kolme vuotta olin töissä ja tein, näin jälkikäteen katsottuna, aikamoisen henkisen kasvupyrähdyksen. Salaa hain myös kätilön tutkintolinjalle, mutta pisteet eivät riittäneet pääsykokeisiin pääsyyn.

Sitten tuli suuri yhteishaku-uudistus. Olin niin leipääntynyt työpaikkaani, että hain kuuteen eri kouluun fysioterapeutin tutkintolinjalle. Luin viisi vapaapäivääni esikarsinnan ennakkomateriaaleja, tein kokeen ja pääsin jatkoon. Otin kaksi palkatonta vapaata, ostin junaliput Joensuuhun, varasin yöpaikan, meinasin myöhästyä junasta, koska bussia ei näkynytkään, kävelin vesisateessa kaksi kilometriä pääsykoepaikkaani ja näytin tukka säkkärällä ja sukat märkinä varmasti kaikelta muulta kuin edustavalta.

Jostakin syystä olen kuitenkin tällä hetkellä fysioterapiaopintojeni puolessa välissä Lappeenrannassa. Olen tekemässä opinnäytetyönäni tieteellistä artikkelisarjaa vulvodyniasta ja hiljalleen erikoistumassa raskaus- ja äitiysfysioterapiaan. Minulla on koira, mutta sen lisäksi myös kissa. Ja meidän laumamme on löytänyt uusia jäseniä: kaksilahkeisen ja nelijalkaisen. Ja monien sattumien kautta me remontoimme yhdessä omakotitaloa.

Tällaiset tapahtumasarjat vähän jo pakottavat ajattelemaan, että kaikella vain on tarkoituksensa: hiljalleen sitä saattaa saada sen kaiken, mistä on haaveillut. Ei niin kuin on kuvitellut, ei siinä järjestyksessä ja niillä tavoilla kuin on suunnitellut, mutta jotenkin se vain tapahtuu.

It’s magic.

Muistathan seurata blogia instagramissa, bloglovinissa, blogit.fissa, blogipolussa tai Facebookissa!

Kaipaan töihin!

Asia, jonka olin tyysti unohtanut työvuosieni aikana: opiskelijalla ei ole vapaa-aikaa.

Kaipaan kellokorttini tuomaa vapautta. Sitä, että kun suljen työpaikan oven, työt oikeasti loppuvat. Että pystyn olemaan läsnä niissä asioissa joita teen, ettei minun tarvitse istua nököttää koneen ääressä kirjoittamassa tutkimusrunkoja, raportteja ja suunnitelmia, että työllä ja vapaalla on selkeä raja. Töiden tuomaa vapautta (ja verkkopankkiin ilmestyviä tilinauhoja), sitä minä kaipaan.

Tämä opiskeluaika on ollut ihanaa. Luksusta ja juuri oikeaan aikaan annettua löysempää hihnaa. On ihanaa, ettei minun tarvitse olla läsnä koulussa kuin kolmena päivänä viikossa. Olen saanut rauhassa etsiä tasapainoista arkea ja muotoilla mitä haluaisin seuraavaksi. Mutta. Kun puhelimesta löytyy aamulla 57 lukematonta viestiä ja kukin haluaa viedä omaa deadlineaan eteenpäin, tekee välillä vain mieli huutaa, että antakaa nyt jumalauta hetki olla rauhassa!

Kahden kuukauden päästä voin sanoa: enää 1,5 vuotta jäljellä. Se kuulostaa aika lohduttomalta. Enää kolme lukukautta jäljellä. Paljon parempi.

Aikaparadoksi eli ote viime viikolta

IMG_6356

Sain viime maanantaina Kelalta postia. Katselin sitä paksua kuorta jaloissani ja mietein, ettei täältä mitään hyvää ainakaan paljastu. Olin oikeassa, mutta silti meinasivat silmät tippua päästä, kun katselin summaa, jonka he halusivat huhtikuuhun mennessä maksetuksi: 1736,21 euroa. Tuhatseitsemänsataakolmekymmentäkuusi euroa ja kaksikymmentäyksi senttiä. Kyseessä olivat tietenkin vuoden 2016 tulot, jotka olivat paukkuneet roimasti yli, sillä olin painanut töitä tauotta, kun työt tiesin syksyllä lopettavani eikä mitään selkeää suuntaa ollut. Kelahan ei nää milloin tulot on saatu ja he jakavat tuon summan automaattisesti niille kuukausille, jolloin olen nostanut myös opintotukia. Kaikki mahdolliset kaavakkeet, tilinauhat ja opintotodistukset on nyt lähetetty ja vastausta odotetaan. Lasku kuuluu tietenkin mitätöidä, sillä en ole saanut palkkaa ja tukia päällekäin lanttiakaan.

Samassa jupakassa, kun koululta pyysin opintotodistuksia, ihmettelin miksi opinto-oikeuteni loppuu 31.12.2019. Minulla pitäisi olla vielä kaksi vuotta koulua jäljellä. Enhän minä nyt ensi jouluna valmistu. Mietin tätä asiaa hiljaa mielessäni ja yritin laskeskella. Kyllä tässä on nyt jokin virhe oltava! Viimein tämä matemaattisesti lähes mahdoton yhtälö aikesi minullekin: 31.12.2019 on tosiaan kyllä jouluna ja ensi vuonna. Tässä on siis yksi joulu välissä. Nou hätä.

Josta pääsinkin siihen shokeeraavaan seikkaan, että minähän valmistun ensi vuonna. Heeeetkinen. Siis en-si vuon-na. Edelleen tuntui siltä, että tässä on nyt jokin aikaparadoksi. Minä valmistun kahden vuoden päästä. Ensi vuonna. A-P-U-A.