Kuva: moziru.com

Olen muistaakseni maininnut tästä joskus aiemminkin. Että sitten joskus, jos ja kun, niin mehiläisiä. Ja tässä sitä nyt ilmeisesti sitten ollaan: hiljakseen tekemässä muuttoa VI-vyöhykkeelle. Paikkaan jossa eivät naapurit pahemmin häiritse ja tonttia riittää.

Joten olen taas palannut asiaan.

Minulla on monenlaisia motiiveja aloittaa mehiläistarhaus. Ensinnäkin käytän hunajaa paljon. Sitä katoaa kuumiin juomiin, leivontaan ja ruoan laittoon. Se on käytössä kosteuttamisessa, kuorinnassa ja ravitsemisessa. Toisaalta mehiläiset ovat ympäristönsä kannalta korvaamattomia. Jos pölyttäjät katoavat, sammuu vähitellen kaikki muukin elämä tältä pallolta. Yhtään en tässä ajattele omien omenapuideni pölytystä, ihan koko maailman parasta tässä vain ajattelen. Kolmanneksi, vierivä kivi ei sammaloidu. Eli hääräävä ihminen pysyy todennäköisemmin hengissä ja kotikuntoisena. Ihan tämmöinen fysioterapia-aspekti tähän väliin vaan. Neljänneksi mehiläistarhaus on siitä harvinainen harrastus, että se tuo tarhaajalle yleensä enemmän tuloja kuin menoja. Ja viidenneksi, uskon mehiläispesien pitävän osan potentiaalisista voroista poissa pihalta.

Suomen Mehiläishoitajain Liitto on asettanut tällaisille mehiläistarhaajien aluille seitsemän perusvaatimusta, jotka tulee käydä läpi ja täyttää ennen hommaan ryhtymistä.

1. Halu oppia hunajantuottajaksi. [X]

Kuten olen sanonut, olen herkkä ja intensiivinen innostuja. Olen myös vähän kausi-ihminen. Harrastukset ja innostukset tulevat, olevat kunnes menevät ja palaavat sitten taas joskus. Eläviin asioihin kuitenkin sitoudun, oli kyse sitten kasveista, koirista tai kissoista (tai parisuhteesta, se katsokaas elää myös). Eivätkä ne ole koskaan tuntuneet taakalta, toisin kuin tennistreenit kaupungissa aikaisin lauantaiaamuna.

2. Mahdollisuus käydä pesillä noin 15 kertaa vuodessa. Kesällä parin viikon välein. [X]

Meidän on tosiaan mahdollista asettaa pesät omalle tai miehen vanhempien tontille. Että kun siellä pihalla muutenkin häärii menemään, niin kai sitä siinä samalla mehiläisensä hoitaa. Varsinkin, kun sen saa sulautettua osaksi rutiinia.

3. Aikaa vuodessa noin 10-20 tuntia mehiläispesää kohden. [X]

Yhdestä pesästä hunajaa tulee keskimäärin 40 kiloa. Se on reilusti yli oman tarpeeni vuosikulutustasolla. Pesälle saattaa kuitenkin käydä köpelösti tautien, karhujen tai talven takia. Tällä hetkellä pesien optimaalinen määrä olisi ehkä kolme. Toisaalta taas yhdyskuntien kasvaessa mehiläiset alkavat parveilla, jolloin on päätettävä tehdäänkö uusi pesä vai hankkiudutaanko yhdyskunnasta eroon. Ettei vain kolmesta pesästä tulisi hetkessä yhdeksää.

4. Muutama neliö varastotilaa kalustolle. [X]

Ei ongelmaa.

5. Voimaa nostaa 20kg hunajalaatikko. [X]

Myönnetään, voisihan se kevyemminkin nousta. Ja jos ei nouse, niin onhan minulla se toinen osapuoli auttamassa.

6. Ei allergiaa mehiläisten pistoille. [X]

Lapsena, kun pikkuveljet pyydystivät haavilla sitruunaperhosia, itse kipitin lasipurkin kanssa pörriäisten perässä. Aina ei mennyt ihan nappiin, mutta ainakin tiedän, etten ole pistoksille allerginen.

7. Alkupääomaa n. 400-700 euroa. [/]

Alkupääomaa on. Mutta näinä epävakaina opiskeluaikoina ne ovat eläinten katastrofirahoja. Ja sitten on tietenkin priorisointikysymys: laitanko mieluummin puolikkaan tonnin remonttiin vai mehiläisiin? Valinnan paikkoja, valinnan paikkoja. Mutta jossakin kohtaa tulee aika, jona voin valita mehiläiset. Ja ehkäpä ne jonakin päivänä maksavat itsensä takaisin.

Lähteet:

Mehiläishoitajat.fi

Hunaja.net