15 kuvaa kesältä

IMG_7872 20C983B78-45F3-428C-AF0F-268284A3B225IMG_7829951C110F-705F-47B6-BB4E-5E938903F474IMG_7670IMG_7656IMG_7603IMG_7575IMG_7587IMG_7556IMG_7456Processed with MOLDIVIMG_7427Processed with MOLDIVIMG_7196

Kuukauden päästä päivä alkaa pidentymään. Vaikka viime kesä oli omaan makuuni aivan liian kuuma, näitä kuvia katsellessa se unohtuu. Erityisesti kuvat omenankukista ja juhannusruusuista saa minut lähes haikailemaan kesän perään.

Luulin myös kesällä, etten koskaan unohda sitä läkähtymistä, kun maalasin neljästi kammarin kattoa 30 asteen huoneenlämmössä. Olin väärässä. Unohdin ennen marraskuun puoltaväliä.

Vaikka vielä ensi vuonna pihan rakennus ei ole prioriteetti, niin ajattelin selviytyä tästä pimeästä ajasta suunnittelemalla uusia kukkapenkkejä ja muita tulevaisuuden istutuksia. Toivottavasti omenapuut saadaan kuitenkin jo ensi vuonna maahan!

Outo (ihana) elämä

kukka

Vaikka blogi ei olekaan päivittynyt normaaliin tahtiinsa sitten kesähelteiden alettua, niin olen ehtinyt paljon ajatella asioita. Etenkin ihan viime aikona, kun olen vetänyt unimyssyn päähäni ja sammuttanut valot viimeistään 20:30 käydäkseni nukkumaan. Varsinkin sitä olen ajatellut, että vaikken muista ollenkaan millaista elämää olen kuvitellut eläväni 24-vuotiaana, niin en villeimissä unelmissakaan olisi osannut päätyä tälläiseen yhtälöön jossa…

…en muuttanut ihan Pohjoiseen, mutta aika korkealle kumminkin…

…piha on niin suuri, ettei koira ole puolen kolmen kuukauden jälkeenkään vielä… ymmärtänyt uuden reviirinsä rajoja

…pihalla on navetta ja resiinavaja…

…YLE Kajaani seuraa Instagram-tiliäni…

…minulla on mies, koira, kissa ja bonuskissa…

…herään aamuisin kuudelta ja ehdottelen nukkumaan menoa puoli kahdesalta illalla…

…katson elokuvia puolikkaina pätkinä iltaisin…

…tai kokonaisina keskellä päivää…

…olen ihan supliikki oman elämäni #raksamuija…

…vedän unimyssyä päähäni ennen kymmentä viikonloppuisinkin…

…nautin keksimällä uusia keinoja säästää sähkökuluissa…

En tiedä onko kyseessä elämän vakiintuminen vai totaalinen mummoutuminen, mutta joka tapauksessa lapsenlapseni tulevat ihmettelemään entisaikoja, joina mummo opiskeluaikoinaan mankeloi liinavaatteita kerrostalon pesutuvassa parhaaseen biletysaikaan.

Kolmen sukupolven talo

IMG_7231(1)(1)

Viime päivät ovat kuluneet joko halki Suomen ajaen tai kasvimaata mylläten. Vaikka täällä onkin ollut hiljaista, olen spämmännyt Instagramin puolella tarinoita puutarhasta ja talosta siihen tahtiin, että melkein hävettää. Anteeksi siis ystävät, olen vain ollut hurmiossa.

Kitkin kuukauden aikana kasvimaalle puskeneet rikkaruohot sellaisella vimmalla, että täysmetallinen työvälineeni lahosi käteeni. Multasin perunoita ja kehotin pavunvarsiksi venyneitä tomaatteja mieluummin vankistumaan kuin kasvamaan pituutta. Ihastuttavat levisiat puskevat innolla uutta kukkaa samoin kuin viehkeän vaaleanpunaiset pelargoniat ja valkoiset tähtisilmät. Mansikoista kilpailemme lintujen kanssa ja yritämme elvyttää joskus niin mahtavana kasvanutta raparperia. Öisin hiiret kuuluvat tanssivan välikatossa.

Kolmantena päivänä saapuivat kahdesti lähetetyt tapettimme. Mieskin ihastui Appelsiiniin, kun näki sen seinälle aseteltuna: se sopii huoneeseen, se sopii henkeen. Makuuhuoneeseen valikoitui vaaleista vaalein Lukko, se perinteisistä perinteisin. Luulen myös ratkaisseeni pinnassa kulkevien sähköjohtojen piilottamisen dilemman! Siitä lisää ensi kuussa.

Suunnittelen pihan mylläämistä, mutta ihan ominpäin ei sovi lähteä tekemään. Kun pihasta meinaa jotakin hävittää on hyvä kysyä asiasta myös Miehen vanhemmilta. He kun ovat istuttaneet tänne aikanaan paljon samoin kuin ennen heitä tässä asunut Miehen Mummu puolisoineen…

Toukokuussa rapsuttelin haravallani yhtä kukkapenkkiä siistimmäksi talven jäljiltä. En mitenkään helläkätisesti, vaan pikemminkin mentaliteetilla kaik’ pois, jok’ ei viherrä! Kovan työni loppuun saatuani tuli Miehen isä lainaamaan työkaluja ja päivittelemään miten ovat hiiret taas syöneet kaikenlaista kukkapenkeistä. Sitten hän lompsi tarkastelemaan siivoamaani kukkapenkkiä sanoen, että ajattelivat siitä ottaa omalle puolelleen vähän jotakin sammalta. Vaan eipä miehen ilmeestä päätellen tainnut sammalta penkistä enää löytyä. Minä siinä nopeasti Miehelle kuiskaamaan jos se kysyy, niin hiiret on sammaleet syöneet.

Hyvää juhannusta!

Näistä nautin nyt:

IMG_6664

1. Hiljaisuus

On ihanaa kirjoittaa rauhassa blogia yhdeltätoista illalla ja kuunnella hiljaisuutta. Olla hetki ihan rauhassa, miettimättä keneltä tämäkin tietokoneella vietetty hetki on pois. Seurata hiljaa kuinka kissa käy syömässä vielä kerran myöhäisen iltapalan ja nukkuvan koiran korvat värisevät.

2. Stressittömyys

Kaikista stressaavin tentti on viimeinkin ohi ja ne loput neljä tuntuvat lähinnä vitseiltä sen rinnalla mitä tässä on koettu. Palautettavat tehtävät on (kai) palautettu ja opiskeluhommat muutenkin aika hyvin kuosissa. Puoliksi voi jo hengähtää.

3. Kaikki on edessä

Kaikki ihana on vielä edessä: koivuihin puhkeavat hiiren korvat, lomareissu Sveitsiin, ensimmäinen juhannus Miehen kanssa, puutarha- ja remonttihommat, kirppistelyt, jazzit…. KAIKKI ON VIELÄ EDESSÄ!

4. Valo

Meidän pienessä Kuplassa näyttää ihanalle. Kissa makaa auringon laikuissa, kasvit puskevat jatkuvasti uutta vihreää, minä herään itsestään varhain aamulla virkeänä. Valo suorastaan tulvii ikkunoista sisään ja varkain työntyy aamuisin pienistä verhojen väleistä tervehtimään uuteen päivään nousijoita.

5. Yöunet

Painajaisia ei ole ollut moneen viikkoon. Minä olen saanut nukkua kokonaisia öitä, katkeamattomia öitä, hyvää, pehmeää unta. Miten voikaan olla nukkuminen niin ihanaa.

Mistä asioista te olette nauttineet?

Ja yhtäkkiä hän olikin jo kolmevuotias

IMG_6366

Muutoksen vuosia ne kaikki. Ensimmäisenään hän opetteli elämään kolmivuorolaisen rytmiin, toisena muutti kanssani maan toiselle puolen, otti vastaan sähisevän pikkusiskon ja nyt kolmantena on etsinyt paikkaansa minun ja Miehen välistä.

Koskaan hän ei mistään valita, paitsi toki liian vähästä huomiosta. Ei liiemmin itsestään ilmoittele, paitsi jos meinaa jäädä ilman puurokupin nuolemista. Eikä mitään tuhoa, paitsi jos tylsää sattuu pitkään olemaan.

Kylkeen käpertyy illan pimetessä ja aamulla tapittaa kirsu karvan verran kasvoista irti kärsivällisellä katseellaan. Sillä on oma ihana luonteensa, rodulleen ominainen. Pehmeä, mutta luja. Oikeudentajuinen, mutta herkuilla lahjottava.

Minä en ole kertaakaan ajatellut, jääneeni mistään paitsi. Sen sijaan olen luultavasti pelastunut paljolta. Olen oppinut paljon ja unohtanut luultavasti saman verran, sillä tämä meidän elämämme tuntuu kulkevan nykyään omalla luonnollisella painollaan.

Ja edelleen minä hilloan mielessäni kaksi vuotta sitten kirjoittamiani sanoja: ”Keskimäärin 12-14 vuotta. Niin paljon minulle on luvattu. Ja se kuulostaa niin kovin pitkältä, mutta 15 vuoden päästä minä huomaan, että se meni niin kovin nopeasti. — Sillä vaikka 15 vuotta on pitkä aika, ei se ole mitään verrattuna siihen kuinka paljon minulle jää aikaa vielä sen jälkeen.”. Mutta tällä kertaa ilolla. Miten paljon ihania vuosia meillä vielä onkaan edessä!


Aiheesta aikaisemmin:

Ja niin oli kulunut jo vuosi

Ja niin oli kulunut jo kaksi vuotta