Nenän edestä

Olen nähnyt viimeiset kaksi viikkoa öisin unia korkeista huoneista, joiden hämyyn aurinko siivilöityy vanhojen pölyisten ikkunoiden läpi. Tapetit ovat vanhat ja eripariset, nurkassa on kaakeliuuni. Punamullattu piharakennus näkyy vehreän tuomen tuolla puolen valkeasta ristikarmi-ikkunasta. Me olemme siellä yhdessä, ensimmäistä kertaa. Ne ikkunat ovat meidän, tästä tulee sininen kamari ja tuosta toisesta keltainen. Sinne voisi sitten joskus pystyttää kerrossängyn.

Me olimme menossa katsomaan juuri sitä paikkaa muutama viikko sitten. Sitä joka oli palannut ajatuksiin uudestaan ja uudestaan ensimmäisestä ilmoituksen kurkkauksesta lähtien. Meillä oli lainalupaus ja hinta oli tullut reilusti alaspäin. Kaikki tuntui osuvan kohdilleen vapaita myöden kuin jonkin korkeamman johdattamana.

Kun minä sitten soitin myyjälle kysyäkseni avaimen sijaintia kuulin, että joku oli jo tehnyt tarjouksen ja kaupat tehtäisiin muutaman päivän kuluttua. Toki aina olisi pieni mahdollisuus, että ostajat perääntyvät. Hämmennys oli liian suuri ja puhelu nopeasti ohi. Jälkeenpäin vasta tajusin, että ainahan olisimme voineet tehdä korotetun tarjouksen.

Emme menneet katsomaan taloa, vaikka olisimme voineet. Jälkeenpäin ajateltuna se oli karmea virhe. Ajattelin, että jos tämä talo on todella tarkoitettu meille, niin jostakin tulee merkki siitä. Kaupat siirtyivät viikolla eteenpäin ja minä mietin oliko tämä nyt sellainen merkki. Kohtalo varmaankin tinttaisi minua, jos voisi. Huutaisi, että ensin tila on myynnissä yhdeksän kuukautta, hinta tippuu naurettavan alhaiseksi, vapaat ilmestyvät kuin taikaiskusta sopivaan ajankohtaan ja vielä siinä vaiheessa, kun sinä emmit, niin kaupanvahvistajalle tulee yllättäviä kiireitä joiden myötä saimme vielä lisäviikon aikaa tehdä siirtomme. Ja nainen se tähyää taivaalle ja toivoo merkkiä.

Luultavasti asiat kuitenkin menivät niin kuin niiden pitikin. Tiedättehän, talo kyllä tulee vielä myyntiin ja me ostamme sen, jos niin on tarkoitettu. (Tässä vaiheessa kohtalo aikoo irtisanoutua.) Tai sitten vastaan tulee jotakin vielä parempaa. En kyllä nyt osaa ihan sanoa mitä se voisi olla, mutta katselen ja odottelen merkkejä.

Pettymys oli suuri ja sitä olen tässä nyt hiljaa syrämmessäni käsitelly. Mutta kai se tästä. Ostan talorahoilla tulppaaneja ja syksyllä niitä maahan tökkiessäni mietin, että se ei pelaa joka pelkää ja se joka ei pelaa ei voi koskaan myöskään voittaa. Tai tässä tapauksessa katsella ulos valkeista ristikarmi-ikkunoista.

10 asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi

IMG_9933

Ihanaa elokuuta tyypit! Blogiloma on pidetty ja on aika alkaa orientoitua loppukesään ja sen tuomiin uusiin tuuliin (sain töitä! FYSIOTERAPEUTTINA! V U O D E K S I!!). Kuluneen kuukauden aikana olen miettinyt mitkä asiat tekevät arjestani onnellisempaa ja päätin listata tähän 10 olennaisinta asiaa.

Säännölliset rutiinit. Kolmivuoroa muutaman vuoden paahtaneena sanon, että säännöllisyys on keholle hyväksi. Elämä tuntuu sujuvammalta, kun voi toteuttaa rutiinejaan joka päivä suunnilleen samaan aikaan.

Aamutee. Ennen töihin lähtöä minulla on tapana antaa aikaa kahdelle asialle: koiran aamuasioille sekä aamuteelle. Aamiaisen syön yleensä vasta myöhemmin. Aamuteehen kietoutuu päivän rauhallinen aloitus.

Kotiin tuleva aikakausilehti. Lapsuudenkotiini on tullut aina aikakausilehtiä aikuisille ja meille lapsille. Tilansinkin heti ensitöikseni lehden Jokitörmään, jotta kotiutuisin nopeammin. Katsokaas koti on siellä, missä aikakausilehdet kolahtavat postilaatikkoon. Tällä hetkellä tuo lehti on Kotipuutarha, jonka jokaista numeroa olen rakastanut.

Projektit. Olen ehdottomasti (miljoonan) projekti-ihminen. Rakastan tehdä remonttia ja uusia puutarhaa, neuloa sukkia tai liimata valokuvia albumiin. Kaikki konkreettinen tekeminen on terapeuttista (poisluettuna lumityöt ja nurmikon ajaminen). Tällä viikolla haluaisin vielä saada paperoitua yläkertaa ja käydä pienellä hankintamatkalla Kuopiossa.

Ihon öljypuhdistuskakku. Tilasin kesän alussa Luonkosin verkkokaupan II-laatuisten tuotteiden outletista kakkusen kotiin puoleen hintaan. Olen rakastanut sitä alusta asti! Se on helpottanut elämääni huomattavasti ja saanut minusta jälleen säntillisen ihon hoitajan. Samalla kakulla voin pestä meikit pois ja kosteuttaa ihon. En tarvitse sen kaveriksi yhtään mitään kosteuttavaa kaveria ja ihoni tuntuu ihanalta.

Päiväunet. Jos minua nukuttaa päivällä, niin minähän nukun. Etenkin pimeään vuodenaikaan tarvitsen monta tuntia enemmän unta kuin kesällä. Olen toki siitä onnellisessa asemassa, että vaikka päiväunet venähtäisivät, pystyn silti nukkumaan normaalit yöunet. Sen sijaan en voi nukkua aamuisin yli 10, koska se vaikuttaa illan nukahtamiseen pahasti. Päiväunet lisäävät onnellisuuttani myös siksi, että se on yleensä sellainen asia, joka tuo kaikki talouden nelijalkaiset ympärilleni ja näin otamme kollektiiviset tirsat kylkikyljessä.

Jane Austin elokuvat. Suosikkielokuvani on ehdottomasti Ylpeys ja ennakkoluulo. Olen katsonut sen todella monesti (ja itkenyt joka kerta). Jokin vanhassa englantilaisessa elämäntavassa kiehtoo ja usein jään haaveilemaan pianon hankkimisesta, jotta voisin itsekin soittaa sitä yhtä eteerisenä. (Kyllä olen käynyt lapsena pianotunneilla. Ei, se ei ollut hauskaa eikä varsinkaa eteeristä. En myöskään oppinut nuotteja ollenkaan, koska soitin korvakuulolta.)

Syksy (ja talvi). Olen ollut luvattoman innoissani siitä, että loppukesä alkaa vääjäämättä olla käsillä. Pidän ihan erityisesti syksyisestä marttailusta kaikkine hilloamis- ja säilömistouhuineen. Omat marjapensaat pitävät ilmeisesti lomaa tämän(kin) vuoden, mutta tontin rajoilta löytyvät villiherukat sen sijaan notkuvat punaisenaan. Lumisilla talvilla on myös aivan erityinen paikka sydämessäni ja onneksi niitä täällä Kainuussa vielä on. ❤

Viherkasvit tuovat jännitystä tähän rutinoituneeseen elämään. Akuutti uhka rakkaille kasveille on tietenkin puutarhuriksi alkava kissa, joka mielellään antaisi jokaiselle kasville ihan pikkuisen hammasmuotoilua. Toinen jännityselementti on seurata ken torpassa selviytyy talven yli. Meillä on nimittäin talvisin perin viileää mutta myös pimeää. Helmikuussa jokainen kasvi alkaa näyttää jo aika nuupahtaneelta, joten ne on nostettava tuvan pöydälle saamaan kaikki mahdollinen valo silläkin uhalla, että yhtenä yönä karvainen puutarhamestari on tarttunut toimeensa.

Elämäntilanne on tällä hetkellä sellainen, josta ei voi olla kuin kiitollinen ja hykerryttävän onnellinen. On talo varsin kohtuullisella lainalla, ihana mies ja karvaiset kaverit. Oman alan työpaikka pitkällä sijaisuudella, vaikka valmistumispaperit ovat vasta tulossa. On tämä blogi ja kaikki te ihanat lukijat, ihanat appivanhemmat sekä tietenkin oma perhe, sukulaiset ja ystävät. Kaikki on ihan valtavan hyvin viimeinkin.

Mitkä asiat tekevät teidät onnellisiksi?

15 kuvaa kesältä

IMG_7872 20C983B78-45F3-428C-AF0F-268284A3B225IMG_7829951C110F-705F-47B6-BB4E-5E938903F474IMG_7670IMG_7656IMG_7603IMG_7575IMG_7587IMG_7556IMG_7456Processed with MOLDIVIMG_7427Processed with MOLDIVIMG_7196

Kuukauden päästä päivä alkaa pidentymään. Vaikka viime kesä oli omaan makuuni aivan liian kuuma, näitä kuvia katsellessa se unohtuu. Erityisesti kuvat omenankukista ja juhannusruusuista saa minut lähes haikailemaan kesän perään.

Luulin myös kesällä, etten koskaan unohda sitä läkähtymistä, kun maalasin neljästi kammarin kattoa 30 asteen huoneenlämmössä. Olin väärässä. Unohdin ennen marraskuun puoltaväliä.

Vaikka vielä ensi vuonna pihan rakennus ei ole prioriteetti, niin ajattelin selviytyä tästä pimeästä ajasta suunnittelemalla uusia kukkapenkkejä ja muita tulevaisuuden istutuksia. Toivottavasti omenapuut saadaan kuitenkin jo ensi vuonna maahan!

Outo (ihana) elämä

kukka

Vaikka blogi ei olekaan päivittynyt normaaliin tahtiinsa sitten kesähelteiden alettua, niin olen ehtinyt paljon ajatella asioita. Etenkin ihan viime aikona, kun olen vetänyt unimyssyn päähäni ja sammuttanut valot viimeistään 20:30 käydäkseni nukkumaan. Varsinkin sitä olen ajatellut, että vaikken muista ollenkaan millaista elämää olen kuvitellut eläväni 24-vuotiaana, niin en villeimissä unelmissakaan olisi osannut päätyä tälläiseen yhtälöön jossa…

…en muuttanut ihan Pohjoiseen, mutta aika korkealle kumminkin…

…piha on niin suuri, ettei koira ole puolen kolmen kuukauden jälkeenkään vielä… ymmärtänyt uuden reviirinsä rajoja

…pihalla on navetta ja resiinavaja…

…YLE Kajaani seuraa Instagram-tiliäni…

…minulla on mies, koira, kissa ja bonuskissa…

…herään aamuisin kuudelta ja ehdottelen nukkumaan menoa puoli kahdesalta illalla…

…katson elokuvia puolikkaina pätkinä iltaisin…

…tai kokonaisina keskellä päivää…

…olen ihan supliikki oman elämäni #raksamuija…

…vedän unimyssyä päähäni ennen kymmentä viikonloppuisinkin…

…nautin keksimällä uusia keinoja säästää sähkökuluissa…

En tiedä onko kyseessä elämän vakiintuminen vai totaalinen mummoutuminen, mutta joka tapauksessa lapsenlapseni tulevat ihmettelemään entisaikoja, joina mummo opiskeluaikoinaan mankeloi liinavaatteita kerrostalon pesutuvassa parhaaseen biletysaikaan.

Kolmen sukupolven talo

IMG_7231(1)(1)

Viime päivät ovat kuluneet joko halki Suomen ajaen tai kasvimaata mylläten. Vaikka täällä onkin ollut hiljaista, olen spämmännyt Instagramin puolella tarinoita puutarhasta ja talosta siihen tahtiin, että melkein hävettää. Anteeksi siis ystävät, olen vain ollut hurmiossa.

Kitkin kuukauden aikana kasvimaalle puskeneet rikkaruohot sellaisella vimmalla, että täysmetallinen työvälineeni lahosi käteeni. Multasin perunoita ja kehotin pavunvarsiksi venyneitä tomaatteja mieluummin vankistumaan kuin kasvamaan pituutta. Ihastuttavat levisiat puskevat innolla uutta kukkaa samoin kuin viehkeän vaaleanpunaiset pelargoniat ja valkoiset tähtisilmät. Mansikoista kilpailemme lintujen kanssa ja yritämme elvyttää joskus niin mahtavana kasvanutta raparperia. Öisin hiiret kuuluvat tanssivan välikatossa.

Kolmantena päivänä saapuivat kahdesti lähetetyt tapettimme. Mieskin ihastui Appelsiiniin, kun näki sen seinälle aseteltuna: se sopii huoneeseen, se sopii henkeen. Makuuhuoneeseen valikoitui vaaleista vaalein Lukko, se perinteisistä perinteisin. Luulen myös ratkaisseeni pinnassa kulkevien sähköjohtojen piilottamisen dilemman! Siitä lisää ensi kuussa.

Suunnittelen pihan mylläämistä, mutta ihan ominpäin ei sovi lähteä tekemään. Kun pihasta meinaa jotakin hävittää on hyvä kysyä asiasta myös Miehen vanhemmilta. He kun ovat istuttaneet tänne aikanaan paljon samoin kuin ennen heitä tässä asunut Miehen Mummu puolisoineen…

Toukokuussa rapsuttelin haravallani yhtä kukkapenkkiä siistimmäksi talven jäljiltä. En mitenkään helläkätisesti, vaan pikemminkin mentaliteetilla kaik’ pois, jok’ ei viherrä! Kovan työni loppuun saatuani tuli Miehen isä lainaamaan työkaluja ja päivittelemään miten ovat hiiret taas syöneet kaikenlaista kukkapenkeistä. Sitten hän lompsi tarkastelemaan siivoamaani kukkapenkkiä sanoen, että ajattelivat siitä ottaa omalle puolelleen vähän jotakin sammalta. Vaan eipä miehen ilmeestä päätellen tainnut sammalta penkistä enää löytyä. Minä siinä nopeasti Miehelle kuiskaamaan jos se kysyy, niin hiiret on sammaleet syöneet.

Hyvää juhannusta!