15 kuvaa kesältä

IMG_7872 20C983B78-45F3-428C-AF0F-268284A3B225IMG_7829951C110F-705F-47B6-BB4E-5E938903F474IMG_7670IMG_7656IMG_7603IMG_7575IMG_7587IMG_7556IMG_7456Processed with MOLDIVIMG_7427Processed with MOLDIVIMG_7196

Kuukauden päästä päivä alkaa pidentymään. Vaikka viime kesä oli omaan makuuni aivan liian kuuma, näitä kuvia katsellessa se unohtuu. Erityisesti kuvat omenankukista ja juhannusruusuista saa minut lähes haikailemaan kesän perään.

Luulin myös kesällä, etten koskaan unohda sitä läkähtymistä, kun maalasin neljästi kammarin kattoa 30 asteen huoneenlämmössä. Olin väärässä. Unohdin ennen marraskuun puoltaväliä.

Vaikka vielä ensi vuonna pihan rakennus ei ole prioriteetti, niin ajattelin selviytyä tästä pimeästä ajasta suunnittelemalla uusia kukkapenkkejä ja muita tulevaisuuden istutuksia. Toivottavasti omenapuut saadaan kuitenkin jo ensi vuonna maahan!

Semmoinen reissu

MOLDIV-001 2.jpg

Instagramin puolella seuraavat tietävätkin minun olleen viime kuussa etelässä. Oli välimerta, palmua, auringonlaskua ja Andaluciaa parhaimmillaan. Ne jotka seuraavat myös tarinoitani, tietävät, etteivät kuvat kertoneet ihan kaikkea…

Matkalla Helsingistä Dubliniin tajusin, ettei minulla ollut lippua jatkolennolle. Olin saanut siitä tositteen sähköpostiin, mutta se ei ollut lippu. Kysyin lentoemännältä miten minun tulisi toimia, sillä vaihtoaikaakin oli vain tunti. Sain ohjeeksi etsiä tuloportilla odottavan asiakaspalvelijan, joka ohjaisi minut eteenpäin tai suunnata terminaali kakkoseen.

Dubliniin laskeutuessamme olimme 10 minuuttia myöhässä aikataulusta. Portilla ei ollut henkilökuntaa ja ensimmäinen ihminen, joka kentällä työskenteli taisi olla siivooja. Hän kuitenkin osasi kertoa minne minun oli juostava, jotta pääsisin oikeaan terminaaliin. Kiidettyäni verenmaku suussa toiseen päähän lentokenttää sain kuulla, ettei tämä ole heidän yhtiönsä lento vaan toisen, joka toimii siinä terminaalissa, josta juuri olin tullut. ”But you must run!” ja minähän juoksin. Aivan. Toiseen. Päähän. Ja sitten siellä kuolemanporteilla kuulin sen minkä tiesinkin kuulevani: valitettavasti lähtöportti oli sulkeutunut. Kysyin koska seuraava lento mahtaa lähteä ja minut viitottiin toisen palvelutiskin jonon hännille. Jokin pieni tuntemus kuitenkin kertoi minulle, ettei nyt välttämättä ollut paras mielentila mennä juttelemaan asiakaspalvelijalle, joten kiitin ja marssin ulos.

MOLDIV-002.jpg

MOLDIV-003.jpg

En kuitenkaan niin ulos, ettei lentokentän wifi olisi riittänyt selaamaan uutta lentoa seuraavalle päivälle ja hotellia yölle. Niimpä pääsin onnellisesti seuraavana päivänä Malagaan pari sataa euroa köyhempänä ja yhden lomapäivän menettäneenä.

Eikä se riemu vielä tähän loppunut!

Nimittäin kun pääsin Suomeen seuraavana perjantaina 23:15 en löytänyt koko Helsinki-Vantaalta ulos, joten myöhästyin bussista hotellille. Luojan kiitos niitä kulki kuitenkin 30 minuutin välein. Hyppäsin siis toiseen bussiin hetkeä myöhemmin ja loikkasin ulos mielestäni oikeassa kohdassa. Hotellin respassa hetki etsittiin varausta, kunnes huokasin, että tämähän on varmaankin nyt väärä hotelli. No näinhän se oli käynyt! Ihan oli väärä bussikin ollut, mutta oikealle hotellille olisi kilometri matkaa.

Siinä kävelin Vantaan yössä kilometrin eikä hotellia näkynyt. Navigaattori päälle – ja tadaa – edelleen oli matkaa 1,5 kilometriä! Ei siinä mitään, mutta ulkona oli pakkasta ja älypuhelimessa akkua 20%. Me kaikki tiedämme, että tällaisissa olosuhteissa älyluurin viimeisetkin akunrippeet sanovat hasta la vista beibe ihan minä hetkenä hyvänsä. Joten juoksin jälleen (tällä kertaa tosin pitkin pimeää betoniviidakkoa). Viimeinkin hotelli löytyi, mutta sen ovi oli lukossa EIKÄ KETÄÄN RESPASSA. Soitin ovikelloa. Soitin uudelleen. Kerta toisensa jälkeen katsoin kuinka sisempi ovi aukesi automaattisesti, mutta ulko-ovi pysyi lukittuna. Loppujen lopuksi pääsin kuitenkin sisälle.

Tarvinneeko edes sanoa, että huonehan ei ihan ollut sitä mitä olin tilannut ja meinasin aamulla lähteä maksamatta koko paikasta, mutta se oli oikeasti vahinko! Että semmoinen rentouttava matka oli se.

MOLDIV-004.jpg

 

Kahdeksan viikkoa lantionpohjan treeniä Elvien kanssa!

temp-for-output-11

Blogiyhteistyö: Lastentarvike

Muutama kuukausi sitten esittelin teille Elvie Trainer:in, tuon turkoosin pienen lantiopohjanlihasten treenikaverini. Tämä viattoman näköinen heppu lupasi auttaa minua parantamaan lantiopohjani vahvuutta, hallintaa, kuntoa,  kestävyyttä sekä kontrollia.

Jokaista osa-aluella harjoitetaan omalla juuri tätä ominaisuutta kehittävällä harjoitteella. Pieni rubiini puhelimen näytöllä hyppelehti iloisesti, mutta etenkin alussa nopeasti hiipuen ja vähän kontrolloimattomastikin. Harvoja lihasharjoituksia voi tehdä sohvalla tai sängyssä maaten, mutta lantiopohjanlihaksia voi! Aloitin harjoitteet makuuasennosta, jolloin koko vartaloa on mahdollista pitää rennompana ja etenkin alussa voi olla helpompaa keskittyä olennaiseen. Myöhemmässä vaiheessa tein harjoitteita niin maaten, istuen kuin seisoenkin.

Valitsin harjoitustavoitteekseni voiman kasvattamisen ja näin ollen harjoituskertoja määräytyi automaattisesti kolme viikkoon (asetus on muokattavissa). Ensimmäisellä harjoituskerralla sovellus asettaa saatujen tulosten perusteella tavoitteet tuleville harjoituksille.

Elvie-harjoitus

Heti alussa kävi selväksi, että ongelmanani on heikko kestävyyskunto, mutta lantiopohjanlihasten väsyessä myös kokonaan rentouttaminen. Harjoituskertoja kertyessä alkoi myös tuloksia hiljalleen näkyä ja myös rentouttaminen onnistua. Ja nimenomaan näkyä, sillä juuri sitä varten Elvie on kehitetty: se tekee konkreettiseksi ja näkyväksi itselle näkymättömän työn ja kehittymisen.

Voin ehdottomasti suositella tätä pientä treeniapulaista ihan jokaiselle. Harjoitteet aloitetaan oikeiden lihasten löytymisellä ja jutun jujusta kiinni saamisella, sen jälkeen aletaan harjoittaa perustaitoja, kuten nostoa, pitoa ja puristusta. Myöhemmillä tasoilla jatketaan nopeusharjoituksilla ja aiemmin harjoiteltujen taitojen yhdistämisellä. Tasojen kiipeäminen ylöspäin harjoitus kerrallaan tuntui motivoivalta ja rubiinin hypellessä pitkin ”kenttiä” harjottelu oli myös hauskaa. Tämän akkukin kesti kuin vanhalla Nokialaisella, sillä yksi latauskerta riittää pitämään Elvien elossa monta viikkoa!

Elvie-harjoitus(1)On olemassa kuitenkin myös asioita, joihin Elvie:kään ei osaa puuttua. Laite ei pysty tunnistamaan sitä runttaako rubiinia kohti korkeuksia juuri lantionpohjanlihaksilla vaiko vahvemmilla pinnallisilla lihaksilla. Etenkin alussa käy helposti niin, että lantionpohjan väsyessä alkavat vatsalihakset pumppaamaan tai pyllyn posket likistyvät kivikoviksi. Se on ihan normaalia, mutta siitä on päästävä eroon, jotta harjoitus menee oikeaan paikkaan: kun harjoitetaan lantionpohjaa, pinnallista liikettä ei tulisi näkyä. Itselläni työstettävää on edelleen yli-innokkaan poikittaisen vatsalihaksen hillitsemisessä ja laiskottelevan lantionpohjan tsemppaamisessa.

Jos lantionpohjanlihaksia tuntuu olevan hankala löytää, voi kokeilla yrittää rypistää peräaukkoa suppuun ja sen jälkeen virtsaputkea. Tämän jälkeen kannattaa kokeilla josko saisi vedettyä peräaukkoa ja virtsaputkea toisiaan kohti. Oikeanlaista aktivaatiota on helppo kokeilla myös sormin: jos emättimeen laitetun sormen ympärillä tuntuu puristava paine sekä imaisu on suunta oikea.

Minulla Elvie jää ehdottomasti käyttöön, sillä olen koukuttunut seuraavan tason saavuttamiseen ja on mielenkiintoista nähdä milloin saa jälleen tehtyä uusia ennätyksiä puhtailla suorituksilla. Uskallan suositella sitä myös kaikille muillekin lapsettomista raskaana oleviin ja useasti synnytäneisiin. Lantiopohjan harjoittaminen ei missään elämäntilanteessa ole turhaa tai hukkaan heitettyä: siinä missä se voi helpottaa synnytyksessä ja nopeuttaa palautumista, se myös parantaa ryhtiä ja voimantuottoa muualla kehossa ja vaikuttaa myönteisesti seksielämään. Paljon urheilevilla ongelma puolestaan voi olla lantionpohjan jatkuva jännittäminen, jolloin lihakset eivät pääse ollenkaan lepoon. Tällöin on harjoitettava tietenkin rentouttamista. Lantionpohjan harjoittaminen ei siis todellakaan ole pelkästään äiti-ihmisten hommaa vaan ihan kaikkien!

Elvien sovellus on saatavilla iPhone 4S ja Android 4.3 sekä tästä uudemmille käyttöjärjestelmille.

Mahdoton marraskuu

MOLDIV-001

Ensimmäistä kertaa ikinä marraskuu on kaatanut tämän naikkosen vuoteen pohjalle. En usko, että vika on vain marraskuussa, vaan ihan tässä koko vuodessa kaikkine suurine muutoksineen ja projekteineen.

Kuluneella viikolla sain viimeinkin kuulla (olin päivittänyt WinhaWilleä ja sähköpostia yötäpäivään viimeiset kolme viikkoa nukkumatta), että se suuri kurssikokonaisuus, jota en läpäissytkään viime keväänä on nyt hyväksytysti suoritettu. Sitä olisi voinut ajatella, että suuri kivi olisi vierähtänyt sydämeltä, mutta ei: tirautin pari helpotuksen kyyneltä, menin nukkumaan ja seuraavana aamuna olin lyönyt unenpöpperössä herätyskellon kiinni niin, että myöhästyin ensimmäiseltä luennolta ja sen jälkeen vielä toiseltakin.

Olen nukkunut ihan helvetisti, mutta en virkisty. Olen niin väsynyt, ettei mieli tee edes suklaata. Tiedättekö mitä kahjo mieleni sen sijaan himoitsee? Puuroa ja salaattia. Ei sentään samaan aikaan.

Jos sama meno jatkuu, blogi päivittyy rauhallisempaan tahtiin ainakin loppuvuoden. Ensi viikolla tulette kuitenkin viimein kuulemaan kuinka lantiopohjatreenini Elvien kanssa meni. Sen lisäksi tulen vielä ränttäämään ei niin sujuvasti menneestä etelän matkastani ja intoilemaan tulevasta tuvan remontista.

Mutta nyt, ISO PANNU TEETÄ KIITOS.

Kuinka ehkäistä herkkuhimo?

temp-for-output-1 5

Illat pimenevät nopeaan tahtiin ja mieleen hiipii mielitekoja suklaasta, karkeista ja leivonnaisista. Luen tätä omalla kohdallani niin, että keho yrittää saada aiemmin valosta ja auringosta saamansa energian ja hyvän olon korvaavista lähteistä – sokerista. Samoin käy väsyneenä ja hieman huonosti syöneenä: käsi hakeutuu kaapin perällä olevan karkkipussin rippeisiin eikä väsynyt mieli jaksa miettiä parempia valintoja.

Ra-kas-tan suklaata, mutta olen jo monena vuotena pyrkinyt pitämään suklaattoman marraskuun. Ihan vain siksi, että silloin osaan antaa enemmän arvoa euron joulukalenterini suklaapalalle. Pyrin kuitenkin myös arjessani tekemään sellaisia valintoja, ettei minun tarvitse kieltää itseltäni herkuttelua eli, ettei niitä tekisi edes mieli.

Kunnon ruokaa aina nopeasti saatavilla. Kun tulen koulusta kotiin, en todellakaan jaksa alkaa tekemään monivaiheisia kokkailuja. Teen siis ruoat yleensä etukäteen niin, että edelliseltä päivältä jää aina yksi ateria seuraavalle päivälle.

Minuuttiruokaa aina varalla. Aina edelliseltä päivältä ei kuitenkaan välttämättä jää mitään tai tulee jotakin muuta yllättävää. Siksi jääkaapistani löytyy yleensä aina paketti tai kaksi tuorepastaa ja sen kaveriksi tomaattikastike tai pesto. Myös kananmunat, nuudelit ja hernerokka ovat oivia minuuttiruokia.

Ne ateriarytmit. Eivät ole mitään terveyshihhuleiden huuhaata, vaan sillä on ihan oikeasti väliä syökö päivän aikana tasaisesti ja tarpeeksi. Kun verensokeri pysyy koko päivän tasaisena, ei illalla yleensä iske makean himoa.

Ensin voileipä! Jos herkkua alkaa kuitenkin tehdä mieli, syön ensin kunnollisen voileivän. Näin erotan onko kyse mieliteosta vai nälästä ja tylsyydestä. Jos leivän jälkeen vielä tekee mieli suklaata, syön sitä hyvillä mielin. Yleensä kyse on kuitenkin ollut siitä, että keho on kaivannut nopeaa energianlähdettä eli sokeria.

Näillä keinoilla herkkuhimoa ei yleensä edes tule, mutta silloin kun tulee en kävele sen yli. Elämäni ei suistu raiteiltaan suklaan takia eikä edes silloin tällöin koko levyn syöminen kerralla iskeydy salamana kylkiin kiinni. Itsensä kuuntelun taito ja kohtuus, siinä ne tärkeimmät.