Sanoin liian nätisti

Kulta, oot taas laittanu likasia pyykkejä suoraan koneeseen ja mää haluaisin pestä nyt liinavaatteita.

– Nii.

– Kun mulle olis tärkeetä, että ne olis lajiteltu ja siks siellä on ne pyykkikorit erikseen.

– Mutta ajattelin auttaa laittamalla ne suoraan sinne!

– Mutta mää olen sanonu tästä ennenki, että se on mulle tärkeetä ja ettei ne mustat vaatteet koneen pohjalla auta mua, jos haluan pestä liinavaatteita! Miks pitää monta kertaa sanoa?

– No emmä tienny, että se on sulle tärkeetä, kun sanoit niin nätisti!

– ??????? ???? Siis pitääkö alkaa sanoa rumasti, ettei tarvii montaa kertaa sanoa???

Jatkossa pitänee huutaa vittusaatanaa aina tarpeen vaatiessa.

Olemme olettajia

MOLDIV-001 12

Tämän reilun vuoden aikana olemme huomanneet tekevämme toisistamme enemmän ja vähemmän oletuksia. Joskus se toimii, mutta useimmiten ei. Ja kun oletus ei ole osunut nappiin ja vaan mitä ihmeellisimpiin ajatusluuppeihin ja toimintoihin, olemme löytäneet itsemme draaman ytimestä.

Vuoden vaihteessa lupasimme yrittää ymmärtää toisiamme paremmin. Totesimme sen vaativan enemmän keskustelua ja vähemmän ajatustenlukutaitoja. Ongelma ei ole siinä, että olettaisimme toisen pystyvän lukemaan ajatuksiamme, vaan pikemminkin siinä, että yritämme tehdä sitä ja epäonnistumme.

Analysoinnissa on myös se ongelma, että se on hyvin uuvuttavaa molemmin puolin. Toinen yrittää parhaansa mukaan selvittää mitä toisen päässä liikkuu, kun taas toinen puolestaan joutuu hirveästi miettimään mitä voi sanoa, ettei tule väärinymmärretyksi. Aina välillä on helpointa olla sanomatta yhtään mitään, mutta hiljaisuudesta jos mistä saa revittyä merkityksiä – näin olemme jälleen takaisin alkupisteessä!

Aina välillä olen miettinyt mikä ajaa meidät tähän hulluuteen. Parisuhteessamme on kuitenkin osapuolina kaksi aikuista ihmistä, jotka osaavat tuottaa puhetta ja nimetä tunteitaan. Oletuksille ja analyysille ei siis pitäisi olla mitään aihetta, koska helpommalla pääsisi vain kysymällä suoraan. Olenkin tehnyt tietoisen päätöksen siitä, että jos huomaan jonkin asian painavan Miestä ja hän kysyttäessä vastaa olevansa vain väsynyt (vaikka kyse olisi selkeästi jostakin muusta) niin jätän asian sikseen, enkä vaivaa sillä itseäni. Olen myös pyrkinyt hanakammin tarttumaan Miehen tekemiin olettamiin ja korjaamaan ne, vaikka konflikteja kaihtavana persoonana mieluiten vain antaisin asian olla.

Odotan kovasti paluuta yhteiseen arkeemme jaetun katon alla. Olemme nähneet, että se toimii hyvin ja ennen kaikkea meidän on hyvä olla. Ei se täysin kitkatonta ole, muttei aina voi ollakaan. Tärkeintä lienee se, että ymmärrämme ongelmamme, jolloin meillä on jotakin mihin tarttua. Konkreettinen asia, jota lähteä muuttamaan.

Jatkossa siis vähemmän analyysia, enemmän puhetta ja asiat asioina.

Eripari arki

temp-for-output-3

Lapsuudessani molemmat vanhemmat tekivät aina töitä ”virka-aikaan”. Samoin isovanhempani ja oikeastaan suurin osa perhetutuista. Päivissä oli tietty rutiini ja päivällistä syötiin yhdessä illalla ja vielä myöhemminkin viikonloppuisin.

Olin henkisesti valmistautunut siihen, ettei meidän arkemme –  minun ja Miehen – mene tuolla tavalla. Minä olen nyt harjoittelussa 7:45-15:00 ja Mieheni töissä milloin sattuu. Viime viikolla saimme ensimmäistä kertaa maistaa eripari arkea, kun minä olin töissäni virka-aikaan ja Mies lähti töihin iltapäivällä palatakseen vasta huomisen puolella. Emme siis nähneet toisiamme oikeastaan ollenkaan kolmeen päivään.

Näin kahdestaan se on itseasiassa ihan hauskaa: talossa tapahtuu pieniä asioita poissa ollessa ja itse yrittää jatkaa siitä mihin toinen näyttää jääneen. Yön pimeydessä toinen yrittää hiljaa iltapalailla ja kömpiä viereen, ettei toisen uni häiriinny, jotta tämä voi nousta virkeänä kukonlaulun aikaan.

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että edes toisella meistä on säännöllinen työaika. Jos molemmat tekisivät kolmivuoroa, mahdollisuudet toisen näkemiseen vähenet entisestään. Limittäisissä työvuoroissa on kuitenkin puolensa, esimerkiksi eläimet joutuvat olemaan vähemmän keskenään kotona eikä omiin juttuihin käytetty aika ole yhteisestä ajasta pois.

Yhteinen arki on opettelun paikka

temp-for-output-2 4Olemme asuneet Miehen kanssa Kajaanin kodissa kuukauden päivät. Ensimmäiset testijaksot Lappeenrannan kodissa vuoden alussa menivät hyvin, vaikka 33 neliötä oli jakamassa koira, kissa ja kaksi aikuista. Koin sen ajan kuitenkin helpoksi, sillä vaikka meillä oli omat menomme oli arjen rytmi sama.

Kajaanissa arki on kuitenkin ollut välillä haasteellista:

Helle valloitti nopeasti talon yläkerran ja jäi sinne asumaan. Raahasimme patjat alakerran olohuoneeseen ja nukumme siellä edelleen. Helle on häädetty, mutta remontti vaikuttaa jääneen asumaan makuuhuoneeseemme.

Vuorokausirytmit ovat meillä tyystin erilaiset. Mies aloitti heinäkuussa uudessa työssä ja on joutunut menemään nukkumaan kummallisiin aikoihin alkuillasta, jotta on voinut nousta töihin vielä oudompiin aikoihin keskellä yötä. Toisen kainaloon nukahtaminen ei kuulu enää meidän arkeemme, eikä sen puolesta siitä herääminenkään.

Sosiaaliset suhteet rajoittuvat minulla tällä hetkellä Mieheen ja tämän vanhempiin. Olenkin kokenut hieman haastavaksi tasapainotella huomion kaipuuni ja toisen oman ajan tarpeen välillä. Luonnollisesti aikaa on hyvin rajatusti kummallekin, kun toinen osapuoli tekee 12 tunnin vuoroja töissä ja yrittää nukkua 8 tuntia ”yössä”. Kun hänellä on vuorokaudessaan 8 ”vapaata” tuntia, on minulla niitä 16, joista osa menee tietenkin siihen, että odotan Miestä töistä tai hänen heräävän uniltaan.

Ryhmädynamiikka muuttui, kun toin itseni ja eläimeni yhteiseen kotiin. Eläimet alkoivat tulla toimeen keskenään muutaman päivän jälkeen, vaikka eivät ne mitään ylimpiä ystäviä ole. Miehen kissa ja minun koirani ovat mätsänneet yhteen parhaiten, mutta kissat keskenään eivät välillä osaa päättää ovatko kavereita vai eivät. Myös Miehen on ollut haastavaa tottua koiralliseen talouteen. Koira kun haluaisi olla aina mukana tekemisessä ja tassuttaa menemään Miehen perässä kuin varjo.

”Miehen vai meidän koti” nousi varsinkin ensimmäisinä viikkoina mieleeni, kun jouduin uudelleen järjestelemään Miehen tavaroita, jotta sain omani mahtumaan sekaan. Uuden järjestyksen omaksuminen oli Miehelle ymmärrettävästi hankalaa, kun on tottunut siihen, että asiat löytyvät tietyiltä paikoilta. Meillä on myös hyvin erilaiset käsitykset tilan tehokkaasta käytöstä. Kun Miehen mielestä kaikki kaapit ovat täynnä, saattaa yhdeltä hyllyriviltä löytyä muutama viikattu villapaita tai collegehousut. Minun mielestäni tilaa on näin ollen vielä valtavasti.

Erilaiset käyttäytymismallit ovat nostaneet päätään ristiriitatilanteissa. Minä annan suurimman kuohahduksen ensin laantumaan ja vasta sitten palaamaan asiaan. Mies puolestaan ärtyy helposti ja antaa sen myös kuulua. Se puolestaan nostaa minulla pintaan hyvin ikäviä tunnemuistoja edellisen parisuhteen viimeisistä ajoista ja toki myös pientä pakokauhua, sillä elämäntilanne on tällä hetkellä liian samanlainen kuin 2013.

Uuden arkemme vahvuuksia puolestaan ovat:

Miehen vanhemmat, jotka usein poikkeavat kylään. Myös Miehen mummu on valloittava persoona ja hauskaa kahviseuraa. Koen, että minut on otettu hyvin vastaan uuteen perheeseen.

Yhteiset kiinnostuksen kohteet kuten lähiseutumatkailu. Mies näyttää minulle paikkoja joissa hän on käynyt koulua, asunut, leikkinyt serkkujen kanssa tai käynyt uimassa. Olemme käyneet yhdessä myös Rokuan kansallispuistossa ja Vuolijoen Riihipihassa. Kainuussa onneksi riittää erityisesti luontokohteita, mutta väläyttipä Mies myös kiinnostuksensa lähteä syksyllä katsomaan teatteria!

Ymmärrys siitä, että olemme erilaisia – ja että se on hyvä asia. Remontissa minä olen kärsivällisempi ja pidän näpertelystä. Mies puolestaan tykkää touhuta suurempien linjojen kanssa ja auttaa esimerkiksi purkamisessa tai muussa.

Toimiva puheyhteys on kehittynyt välillemme pikkuhiljaa vuosien varrella. Mutta sen lisäksi, että osaamme puhua osaamme myös kuunnella, joka sekin on yhtä tärkeää, ellei tärkeämpääkin. Minulla esimerkiksi on paha tapa jättää astiat pesualtaaseen, vaikka Kajaanin kodissa on tiskikone. Miestä se tietenkin kummastuttaa, kun saa aikuisen ihmisen jälkiä siivota, mutta hän myös osaa kertoa minulle, että voisin tässä muuttaa toimintaani. OK.

Toivon ja uskon, että muutaman viikon päästä alkava harjoitteluni Kajaanissa tuo minulle vähitellen omia sosiaalisia kontakteja. Suuri pelastus on ollut myös kasvimaa ja iso piha, jolta on aina löytynyt tekemistä tylsiksi hetkiksi tai remontin vastapainoksi. Myös Mies siirtyi toiseen toimipaikkaan, jossa työaikojen pitäisi olla inhimillisemmät. Pienillä askelilla kohti helpompaa huomista.

Yhdessä vai erikseen eli rahat ja parisuhde

temp-for-output-1 7

Minun ja sinun, meidän vai sekä että?

En ollut aikaisemmin tarkemmin ajatellut parisuhteen raha-asioita ennen kuin luin Juliaihmisen kirjoituksen aiheesta. Tai olin toki, hyvin pinnallisesti ja yksinkertaisesti. Aikaisemmin olin pitänyt sitä jonkinlaisena suomalaisena normina, että rahasta nyt vaan tulee sanomista. Mutta eihän sen nyt niin tarvitse mennä!

Meidän taloudessamme Mies tienaa kolmanneksen ellei jopa puolet enemmän kuin minä. Toivon, että tulevaisuuden yrityskuviot tasoittaisivat kuviota ajan saatossa, mutta se on toinen juttu se. Näillä kuitenkin mennään ja olenkin hiljalleen makustellut mikä olisi meille toimivin taloudenpitomalli.

Meillä on yhteinen taloustili, jonne tällä hetkellä kerätään vain bonuksia. Tulevaisuudessa kuitenkin tämä on se tili, jonne molemmat heittävät X % palkastaan. Yhteiseltä taloustililtä maksettaisiin ruoat ja talon/asumisen kulut sekä myöhemmin mahdollisten juniorien tykötarpeet. Se X määrä, joka molempien omille tileille jää on omaa rahaa. Omaa rahaa saa luonnollisesti käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla.

Miksi sekä että? Aloitetaan vaikka siitä, että meillä molemmilla on laatuun taipuvainen luonne. Kumpikaan ei kerskakuluta vaan tekee harkittuja kulutusvalintoja, mutta ne ovat yleensä tyyriimmän puoleisia. Toisekseen kaiken jakaminen tasan ei tunnu meitä yhdistävältä tekijältä, kun tuloerot ovat suuret. En myöskään jaa laskuja tasan ystävieni kanssa, vaan kukin tarjoaa kun tilaisuus tulee. Miksi siis tekisin toisin parisuhteessani?

Yhteinen taloustili pitää myös huolen siitä, että kaikki pakolliset menot tulevat hoidetuiksi ennen kuin raha on hävinnyt jo johonkin muuhun kivempaan. Meillä on myös Miehen kanssa erilaiset kulutustottumukset, jotka varmasti aiheuttaisivat hampaiden kiristelyä molemmissa osapuolissa. Täysin yhteisistä rahoista tuntuisi myös oudolta ostaa itselle esimerkiksi rahastoja. Eihän s

Yhteisillä ja erillisillä rahoilla pyrimme vältämään parhaamme mukaan sen, ettei toisen rahankäyttöön tarvitse puuttua ja myös sen, ettei omasta rahankäytöstään tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.

Mites teillä? Tarkasti tasan vai samasta pussista?