Suuren maailman syke pienessä kaupungissa

MOLDIV-001 19
FunkyFive eli Kalle Torniainen, Ako Kiiski, Joonas Kasurinen, Jukka Eskola ja Pope Puolitaival

Kävimme viime sunnuntaina Miehen kanssa Sulossa järjestetyssä jazzbrunssilla. Brunssikulttuuri on selkeästi saamassa jalansijaa myös Kainuussa ja ne ovatkin sosiaalisen median mukaan myös hyvin toivottuja. En ollenkaan ihmettele, sillä onhan brunssi mielestäni yksi parhaista tavoista sanoa heipat menneelle viikolle ja toivottaa uusi viikko tervetulleeksi.

Kun siinä Miehen kanssa sitten istuimme nenätyksin, pyörittelin eteeni tuotua mimosaa ja ensimmäiset FunkyFiven soittamat mehevät jazz-soundit ottivat tilan itselleen sydämeni täytti riemu: meillä täällä Kajaanissa tämmöstä! Niin mahtavaa!

Huomasin kuitenkin kuiskanneeni Miehelle hymyssä suin, ettei tunnu ollenkaan siltä, että oltaisiin Kajaanissa. Vaikka totuushan on aivan toinen. Kajaani on mieletön paikka. Kuin taideteos jota on katsottava hieman tarkemmin, jotta huomaa kaikki erilaiset kerrokset ja ulottuvuudet. Helmi, jota pinnalla tislaavat kullanhuuhtojat eivät huomaa.

Tuntui siltä, että oltaisiin juurikin Kajaanissa. Tuossa muulle Suomelle tuntemattomassa kolkassa, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen sunnuntaisena aamupäivänä juomaan skumppaa, herkuttelemaan yhdessä notkuvien pöytien ääreen ja nauttimaan mahtavista soundeista hymyssä suin.

Tää on mun Kajjjaani.

 

On elelty kuin Ellun kanat

MOLDIV-002 4
Koko lauma kasassa.

Keskikesää juhlittiin Jokitörmässä läpi yöttömän yön tikkaa heitellen, tuikkuja poltellen ja viiniä juoden. Seuraavana päivänä nukuttiin pitkään niin talossa kuin vierastuvassakin, jonka päätin ehostaa lattiasta kattoon vielä edeltävällä viikolla.

Mies oli 10 päivää työhommissa satojen kilometrien päässä. Minä istutin kesäpikkusydämiä, ruskoliljoja ja kirsikkapuun, vaeltelin oman pihan kedoilla ihmetellen mistä nämä kaikki päivänkakkarat ovat ilmestyneet ja ihastellen harakankelloja ja pienen pieniä valkoisia kukkasia, jotka keijukaispolun lailla levittäytyivät villiniityn lomaan. Ja tosiaan remontoin sen pihasaunan vierastuvan – siitä lisää maanantaina!

Eräänä päivänä sitten havahduin siihen, että Mieshän on tulossa käymään kotona huomenna ja meillä on eletty kuin Ellun kanat. Pyykit olivat pesemättä, teekuppeja lojui siellä täällä, imuriin ei ollut kukaan koskenut ja astiatkin olivat lopussa. Kätevänä emäntänä (ja kunnianhimoisena remppamuijana) ripustin vuorotellen pyykkejä kuivumaan narulle ja naulasin maalatut lattia- ja reunalistat vierastupaan astuen lattiassa vain niille kohdille, joista maali oli jo kuivunut. Sain kuitenkin kaiken valmiiksi lupiinikimppuja ja itse ommeltuja pitsiverhoja myöden.

Niin kuin julkaisutahdista voi huomata, on täällä nautittu kesästä. Heinäkuussa blogi jää vuotuiselle lomalle, mutta elokuun 1. päivänä homma polkaistaan taas käyntiin. Ensi viikolla kuitenkin näätte ainakin vierastuvassa tapahtuneen muutoksen ja kenties kuulette jotakin opinnäytetyöstä, joka hyväksyttiin kiitettävin arvosanoin. Kuulemisiin siis!

Kevääseen kadonneet

MOLDIVV-001 17

Eteisten väliovi on avattu pysyvästi: kevät on saapunut Jokitörmään. Huhtikuu oli kaunis ja vei imussaan. Ihmeteltiin hiirten syömiä lumikelloja, viipyileviä krookusten kukkia, talon takana vähitellen sulavaa jäävuorta ja herukoihin puhjenneita hiirenkorvia.

Vanhan terassin laudat öljyttiin ruskeiksi ja arvottiin minkä sävyisellä keltaisella kaiteet tulisi maalata. Haravoitiin päättäväisinä siitä huolimatta, ettei valmista tulisi ennen uutta syksyä. Nyhdettiin vanhasta kukkapenkistä vimmaisesti leviävää kukkaa ja miteltiin samalla roudan kanssa kumpi on voimakkaampi.

Tomaatit ja kurkut pääsivät suurempiin ruukkuihin. Basilikat levittivät suloista tuoksua ja lehtikaalit diivailivat. Marjapensaat ja raparperi lannoitettiin. Koira oli ulkona niin paljon, että se alkoi itse pyytää sisälle ja kissa ei tehnyt muuta kuin pyysi ulos.

Päivät pohdin millaisista harjoituksista toimintakykynsä menettänyt voisi parhaiten hyötyä, illat sukellutin vauvoja ja sunnuntaisin vain hengitin.

Olemme hengissä ja voimme hyvin. Nukumme makeita unia uudistuneessa kammarissa ja syömme aamiaista ihanassa appelsiinilehdossa. Nautimme auringosta, vuorokauteen annetuista lisätunneista ja toisistamme.

Onnellisten elämä, sitä tämä on.

On alkanut paremmin kuin viimeksi

2014-07-06 13.24.05

Olemme olleet nyt 1,5 viikkoa kirjoilla uudessa kaupungissa eli noin puolen tuhannen kilometrin päässä kaikesta tutusta. Miten on mennyt?

Harjoittelupaikkani, ohjaajani ja tiimimme on osoittautunut ihanaksi paikaksi perehtyä jälleen uuteen alueeseen fysioterapian toimintakentällä. Minut on otettu ihanasti vastaan ja onkin ollut ihanaa, että joka päivä on oikeasti mielekästä tekemistä ja laadukasta ohjaamista.

Olen päässyt myös tekemään viimein ensimmäisiä harjoitteluvuoroja uudessa työssäni ja jälleen kerran: mahtavia ihmisiä ja ihana vastaanotto! Itse työkin tuntuu kivalta ja tunne on hiljalleen vahvistunut, vaikka en koskaan ajatellut tekeväni tällaista työtä!

Huhtikuun alusta lumi on sulanut huimaa vauhtia ja etenkin alapihalla alkaa olla jo laajoja lumettomia alueita! Olen bongannut myös ainakin yhden maasta uhmakkaasti puskevan krookuksen ja kuullut joutsenien lentävän talon yli. Ehkä kevät siis löytää vielä tänne pimeään pohjolaankin!

Parisuhde on voinut paremmin, kun makuukammari saatiin siihen pisteeseen, että vuode voitiin siirtää sinne. Keskiviikkoisin ja lauantaisin lämmitetään pihasaunaa ja iltaisin katsellaan (puolikkaita) elokuvia.

Molemmista on tuntunut hyvältä, että arkea voi jakaa toisen kanssa. Miehelle se on tarkoittanut kodin ja pihan töitä ja minulle puolestaan eläimistä huolehtimisen vastuuta. Toisen viereen on ihana käpertyä illalla ja muiskauttaa suukko ennen töihin lähtöä. Ja toisen tullessa myöhempään kotiin on pöydässä lämmin ruoka (tai edes ruoka)!

Voisin siis todeta, että olen kotiutunut 1,5 viikossa Kajaanin paremmin kuin Tampereeseen koko kolmen vuoden aikana. En kuitenkaan syytä Tamperetta, vaan olosuhteita: Kajaanissa kaikki sattuu olemaan paremmin.

On siis kevät

Processed with MOLDIV

Nastakengät rapsuttelevat kuivaa, paljasta asfalttia osuakseen seuraavalla askeleella hervottomaan loskakasaan. Koskaan ei voi tietää paljonko loskaa on tai varsinkaan mitä sen alla on. Sukkia saa vaihtaa useasti päivässä.

Imuri on muuttanut siivouskomerosta salongin nurkkaan. Tammikuussa alkava karvainferno päättyy ja jatkuu teiden sulettua hiekkakaaoksella. Tassupyyhkeitä etsitään kuivan talven jälkeen kaikkialta tietämättä missä kaupungissa ne oikeastaan edes sijaitsevat.

Lenkiltä tultaessa vaalea koira on muuttunut mustaksi. Komennan suoraan ovelta suihkuun ja saan vastaukseksi katseen, joka kysyy onks pakko?. Kissa sujahtaa sujuvasti kylpyhuoneeseen odottamaan maireana siskon pesua. Suihkutan vähän sitäkin tasapuolisuuden nimissä ja saan loppupäivän osakseni erittäin loukkaantuneita katseita.

Menemme nukkumaan ajoissa. Lisääntyvä valo vaatii veronta, keho käynnistyy vaivalloisesti horroksestaan. Yhdeltä yöllä alkaa kissaneidin ulko-oven rapsutus. Pyydän sen nukumaan, sanon että katsotaan sitten aamulla. Kissa tulee viereen, alkaa hyristä ja käpertyy kerälle kylkeen kiinni. Kissa ei unohta, vaan rapsutus alkaa uudelleen puoli kuudelta aikaistuen jokaisena aamuna auringon tahtiin.

Toisaalla Bonuskissa on odottanut joulukuusen ulosviemisestä asti, koska syyskuussa sulkeutunut eteisten väliovi avataan. Vielä eivät ovet avaudu, mutta kissa pääsee jo päivittäin suurten ikkunoiden ääreen vahtimaan pihaa. Lannistumattomana se kokeilee onneaan jokaisena päivänä – ja tietää senkin päivän kohta jo koittavan.