Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli vuosikymmenkatsaus

Mietin pitkään jaksaako kukaan lukea enää yhtä vuosi- tai vuosikymmenkatsausta, mutta päädyin siihen, että etenkin uusille lukijoille tämähän voi olla ihan kiinnostavakin aihe. Joten lyhyesti ja ytimekkäästi 2010-luku!

2010 Aloitin lukion ilmaisutaison linjalla. Tapasin myös tummatukkaisen abiturientin, josta sainkin itselleni ensimmäisen vakavamman heilani. Ajelimme valkoisella laatikko Volvolla öitä myöden ja katselimme tähtiä.

2011 Elämä on varsin tasaista ja kuitenkin vielä täynnä draaman koukeroita. Tykkään revitellä ilmaisutaidon ryhmässämme. Heila lähtee vuodeksi armeijaan ja vuosi rytmittyikin kivasti tj:tä laskeskellen. Aloitan ensimmäisen blogin bloggerissa.

2012 Heila palaa armeijasta. Aika nopeasti selviää, että sieltä tulikin ulos joku muu kuin sinne vuosi aikaisemmin lähtenyt tyyppi – sillä ei hyvällä tavalla. Kirjoitan jo kakkosen keväällä lyhyen matematiikan, joka on varsin hyvä vaihtoehto, vaikka arvosana ei päätä huimaa. Saan ensimmäisen kesätyöpaikkani ikkunanpesijänä. Pestin piti kestää kaksi viikkoa, mutta venyikin pariksi kuukaudeksi ja ikkunoitakin kerkesin pesemään vain kolme päivää. Sain vulvodyniadiagnoosin.

2013 Kirjoitan ylioppilaaksi, pakkaan muuttolaatikot, en saa opiskelupaikkaa, muuta heilan kanssa Tampereelle, haen lakki kourassa töitä kaikkialta mistä keksin. Totean heilalle muutaman kuukauden jälkeen, että nyt olisi varmaankin hyvä pistää lusikat jakoon. Pääsen töihin ja päätän jäädä siihen kauniiseen ylimmän kerroksen kaksioon.

2014 Heila muuttaa puoli vuotta päätöksen jälkeen pois. Otan vastaan kaikki vuorot mitä pomolta liikenee. Käyn kotona nukkumassa ja palaan takaisin työmaalle. Näen Miehen ensimmäisen kerran – töissä, missäs muuallakaan.

2015 Otan koiran ja ymmärrän, että eläimet ovat paras asia, johon rahansa voi laittaa. Töissä pauhaavat muutosten tuulet ja alan miettiä mitä tekisin seuraavaksi, koska olen saavuttanut tällä saralla jo kaiken haluamani. Aloitan uuden blogin blogiportaalissa.

2016 Tapailemme Miehen kanssa satunnaisesti. Lähden reppuni kanssa Thaimaaseen kahdeksi viikoksi. Suoritan sukelluskortin ja kotiin palattuani otan kaksi tatuointia. Blogin nimi vaihtuu. Päätän olla jatkamatta työsopimustani enää. Mietin muuttavani kesäksi varsin alkukantaiselle mökille saareen. Haen kouluun. Yllätyksekseni saan kutsun valintakokeisiin Joensuuhun ja vielä suuremmaksi yllätykseksi minut hyväksytään Lappeenrantaan – otan paikan vastaan. Lauma täydentyy pienellä kissalla ja tuntuu täydeltä. Aloitan opinnot.

2017  Opiskelen ja nautin uudesta kaupungista ja elämän rytmistä. Kissasta ja koirasta tulee paita ja peppu. Yllätykseksi Mies laittaa viestiä ja haluaa tulla tapaamaan. ”Mikäs siinä” ajattelen. Mies alkaa käydä usemmin. Blogi muuttaa nykyiselle alustalleen.

2018 Vietämme Miehen kanssa uuden vuoden yhdessä. Päätämme aloittaa puolen vuoden koeajalla. Koeajan päätyttyä molemmat haluavat jatkaa. Ostan ensimmäisen autoni. Aloitan opinnäytetyön vulvodyniasta sekä remontin.

2019 Suoritan läsnäoltavat opinnot pikavauhtia ja pääsen muuttamaan Miehen luokse kevään korvalla. Mies lähtee työkomennukselle määrittelemättöksi ajaksi. Remontti jatkuu ja suurin osa saadaan valmiiksi. Istutan ensimmäiset hedelmäpuut ja pystytän kasvilavat. Saan oman alan töitä ja valmistun.

Tätä katsellessa huokaisen vain, että voisinko saada vähän vähemmän hektisen vuosikymmenen seuraavaksi. Yksi asia on kuitenkin pysynyt lähes koko vuosikymmenen ja se on yllätyksekseni blogin kirjoittaminen. Hullua!

Kuluvaan vuosikymmeneen uskon mahtuvan pakahduttavaa onnea, mutta myös suuria luopumisia ja jonkinlaisia vastoinkäymisiäkin. Jos jokin vähän ahdistaa niin se, että seuraavaa vuosikymmenkatsausta mietiskelen jo lähempänä neljääkymppiä. Huhhuh. Jää myös nähtäväksi mietiskelläänkö kyseistä yhteenvetoa vielä nykyisessä tukikohdassa vai jossakin ihan muualla.

Aloitetaan alusta

Olen opetellut nukkumaan ja hengittämään uudestaan. Molemmat varsin vaikeita taitoja, kun ne kerran onnistuu kadottamaan. Olen opetellut höllentämään otettani, jotta asiat alkaisivat jälleen itsestään tarttua minuun.

Olen yrittänyt tasata puntarin painoja. Ollut vähemmän ruutujen ääressä, jotta olen voinut maalata, lukea tai hengittää. Yritän oppia irti melatoniinista. Suljen ruudut tuntia ennen uniaikaa, haudutan lasillisen valeriaanateetä ja luen Muumilaakson marraskuuta hämärässä sohvan nurkassa.

Uskon, että kaikki muuttuu paremmaksi samaan tahtiin kun saamme valoa päiviin lisää. Odotan kuusen riisumista loppiaisena ja ensimmäisten tulppaanien sisäänkantamista. En taatusti esikylvä mitään. Laitan nekin rahat eteisen tapetteihin ja valmiiksi kasvatettuihin kesäkukkiin.

En lupaa vielä palata tännekään kokoaikaisesti. Aloitetaan alusta hiljalleen.

Rauhaa ja lempeyttä.

Me ei sitten tehdä talvivauvoja

Marraskuun ensimmäisenä tiistaina oli ensimmäinen kunnollinen pakkasaamu. Rapsutin auton jääkerroksen alta ajokuntoon ja liityin osaksi viitostien vilinää. Aamu oli hirmuisen kaunis: maassa oli jo kunnon kerros lunta ja puissa kimalteli kuura. Aurinko paistoi matalalta ja taivas oli herkän vaaleanpunainen.

Yhtäkkiä alkoi kuulua ihmeellistä kovaa ääntä ja sitten meno kävi varsin täyssyiseksi, vaikka kiidettiin pitkin sileää asfalttia. Ohjasin auton tien sivuun ja tadaa penkereen puoleinen rengas oli tuusannuuskana sekä savutti.

Laitoin hätävilkun päälle, soitin Miehelle ja aloin kaivaa takakontista varoituskolmiota. Ikävän paljon oli raskasta liikennettä ja minun auto hieman kaarteessa katveessa. Kaupunkikengissä jalat alkoivat aika äkkiä kipristellä kylmästä.

Ilahduttavan paljon ihmisiä pysähtyi kysymään tilannetta, kun hädässä oltiin. Mies oli kuitenkin jo tulossa, joten kehotin jatkamaan matkaa. Luojan kiitos Miehellä sattui olemaan vapaapäivä ja rengas oli tuhoutunut juuri sinä päivänä, kun minulla oli koulutus kaupungissa eikä maaseutukäyntejä pitkin periferiaa niinkuin normaalisti tiistaisin.

Miehen auto oli seissyt pihassa viikonlopun yli eikä sitä oltu laitettu aamulla johdon päähän, koska vapaapäivä. Kun puhelusta oli kulunut 40 minuuttia ja varpaissa alkoi olla perin ikävää tuntemusta hyppäsin naisen kyytiin, joka sattui olemaan viereiseltä kylältä ja jäin odottamaan Miestä matkan varrelle kyläkoulun pihaan.

”Ei ole nopeiden lähtöjen auto.” totesi Mies, kun viimein kurvasi pihaan pakkasesta köhivällä nelipyöräisellä iglullaan. Koulun pihassa yhdessä tuumin raaputettiin tämäkin auto ajokuntoon – Mies ulkoa ja minä sisältä.

”Kulta, me ei sitten tehdä talvivauvoja.”

(Olen lisännyt ostoslistalleni autoon lumilapion, sepeliämpärin ja pilkkihaalarin. On vähän erilaisia nämä talvet täällä Kaenuussa.)

Kaikki Kajaanista: 10 syytä muuttaa Kajaaniin (tai Kainuuseen)

12378636182000349267.JPG

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli siis nyt viimeinkin se lupailemani lista 10:stä erinomaisesta syystä muuttaa tänne Kaenuuseen!

IHMISET Missään muualla en ole kerta toisensa jälkeen saanut niin sydämellistä vastaanottoa kuin täällä. Minne vain olen mennyt ovat ihmiset olleet ilahtuneita siitä, että olen tänne tieni löytänyt ja halunnut tuoda omaa osaamistani ja panostani tänne. Kainuulaisten rinnassa sykkii lämpöinen sydän, vaikka toki olen eriäviäkin mielipiteitä kuullut. Joku voisi luonnehtia juroiksikin, mutta itse kallistun harkitsevaisuuden puolelle.

VIIHTYISYYS ja YLLÄTYKSELLISYYS Kajaani ja sen lähialueet ovat hyvin viihtyisiä. Luonto pääsee likelle, mutta erityisesti juuri kaupunki on päässyt yllättämään minut monesti. Jos eksyy Kauppakadulta mihin tahansa suuntaan löytää ihastuttavia asioita: vanhoja puutaloja, virkistävän rantabulevardin, linnanrauniot…. Aivan erityisesti sydämeni on sykähdellyt puutalolöydöilleni, joita voi tehdä aivan keskustan liepeiltä.

6623578409092986491.JPG

KIIREETTÖMYYS Kajaanissa ollaan jo tarpeeksi kaukana eteläisestä Suomesta – tänne ei kiire yllä. Elämänmeno ei välttämättä ole niin verkkaista kuin Lapissa, mutta erilaisen rytmin kyllä huomaa ihmisistä ja tavoista olla.

KOKO Kajaanissa on mahdollista asua lähellä keskustan palveluja ja olla silti aivan maalla. Me asumme 15 minuutin ajomatkan päässä kaupungista ja se on reaktioista päätellen paljon ja korvessa. Karkea arvioni on, että jos keskustasta lähtee ajamaan mihin tahansa suuntaan, on maaseudulla seitsemässä minuutissa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunkialue on tiivis ja kaikki on lähellä. Auton voi jättää jonnekin parkkiin (meillä on paljon ilmaisia parkkipaikkoja!) ja hoitaa kaikki asiat näppärästi kävellä kipittäen.

PALVELUT ja KULTTUURI Kompakti koko ei silti tarkoita, että palveluissa olisi tingitty. Ehei! Täällä on virkeä teatterielämä (ja mahdottoman hieno teatterirakennus!), uusi uimahalli (ei ole jokaisessa uimahallissa isoa akvaariota!), opiskelijoiden raikastama yöelämä, runsaasti kivijalkakauppoja, trendikkäitä kahviloita moneen makuun, monta monituista museota sekä kaikenlaisia kissanristiäisiä ja tapahtumia.

10130039171210150121.JPG

POSITIIVINEN PÖHINÄ Vaikka toki täälläkin naristaan (välillä aiheestakin) asioiden tilasta ja tulevaisuuden kauhukuvista, niin sanoisin, että tunnettavissa on silti positiivista virettä. Ihmiset uskaltavat toteuttaa yritysunelmiaan ja uusia asioita nostetaan täällä positiivisuuden kautta esille paikallisissa medioissa. On uusia ravintolayrittäjiä, kahviloita, äitiysfysioterapeutteja jne. Kaikenlaiset kaivos- ja teollisuushankkeet nostattavat (ja toki myös kuumentavat) tunnelmaa.

UUSI SAIRAALA Kajaaniin rakenteilla olevan sairaalan ensimmäinen vaihe avataan ensi vuoden alussa. Olen seurannut hankkeen etenemistä silmä kovana ja uudet tilat näyttävät hienoilta ja toivottavasti ovat käytännössäkin toimivat. Erityisen innoissani olen tietenkin uusista synnytys- ja lapsivuodetiloista ammatillisen kiinnostukseni kautta ja kerrottakoon, että ensi vuonna jokainen syntyvä vauva saa ensikuksan sekä kutsukortin luontoon.

ja tietenkin se LUONTO niin kuin kenties ensikuksastakin voi päätellä. Kainuu on sillä tavalla metkassa kohdassa Suomea, että täällä on vaikutteita sekä eteläisen että pohjoisen Suomen luonnosta. Talvella lunta riittää ja samalla kesät ovat kuumia. Itikoita ei kuitenkaan kesäisin ole riesaksi asti. Maanteiden varsilla keinahtelevat kesäisin herkät luonnonkukat ja syksyisin omenapuut notkuvat, elleivät jänöt tai myyrät ole niitä talven aikana popsineet hengiltä. Luonnon kauneus tulee esille parhaiten kumpuilevan maaston ansiosta. On niemen notkelmaa ja korkeita vaaroja. Luonnon ja ilmaston puolesta sanoisin Kainuussa olevan koottuna kaikki Suomen parhaat puolet.

IMG_20191003_172808.jpg

Syyskuun viimeiset

IMG_20190926_190703.jpg

Ruska alkaa olla parhaimmillaan ja uunia on alettu lämmittää säännöllisesti. Sähköyhtiö on ilmoittanut perinteiseen tapaansa korottavansa siirtomaksuja tehdäkseen hienoja uudistuksia, joista ei koskaan tule loppua. Huomaan jonkun napsauttaneen yläkerrassa sähköpatterit päälle ja napsautan ne pois ajatellen herttaisesti mitä helvettiä.

Illat kuluvat kuunnellen Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita ja katsellen kuinka aurinko katoaa horisontin taa päivä päivältä aikaisemmin vain tullakseen esille joka päivä vähän myöhemmin. Löydän viimeisten banaanilaatikkojen kätköistä muutaman vuoden takaisen villasukkaprojektin ja jatkan siitä mihin silloin jäin. Kymmenen kerrosta myöhemmin huomaan, että olisi kenties ollut hyvä kerrata kärkikavennus.

Kävellemme Miehen kanssa pitkin pihaa ja minä kerron mitä tuleman pitää: tänne laitetaan omenatarha ja tuonne tulee kasvihuone ja tänne lisää kirsikkapuita ja jos nuo eivät menesty niin koitetaan…….. Mies kuuntelee ja haaveilee kaivinkoneesta. Minä innostun ja kerron mitä kaikkea voisikaan kaivinkoneella tehdä.

Syyskuisen yön pimeydessä netin syövereistä löytyy kuin vahingossa myynnissä oleva 1863 rakennettu pohjalaistalo punamultaisine seinineen ja valkoisine ikkunapuitteineen. Talo on suurella tontilla ja vaatisi sisäisesti vähän dynamiittia etenkin 90-luvulla tehdyn remontin jälkeen. Siellä olisi realistiset mahdollisuudet pitää kanoja ja kesälampaita. Voisi pitää eläkepäivillään vaikka alpakkafarmia, jos niikseen tulee. Totuuden nimissä olisin jo marssinut pankkiin ja ostanut tilan pois kuleksimasta, mutta hitto se oli kaukana kaikesta. Erityisesti Miehen mahdollista uusista työpaikoista. Uskon kuitenkin, että vielä vastaan tulee se samalla tavalla puoli-ilmainen pohjalaistila lähempää kotikotia ja järkevämmältä paikalta.

Samaan aikaan me otamme nykyisessä kodissamme toisaalla esille hirttä ja toisaalle liisteröimme tapettia. Elämästä ei koskaan tiedä eikä merkillisessä välitilassa ole mukavaa elellä pieniä ikuisuuksia. Nautitaan nyt siis tästä vaiheesta ja elämästä.