Viimeiset kesäopinnot

MOLDIV-001 10

Viime kesänä suoritin monia yrittäjyyteen liittyviä verkkokursseja. Etenkin digimarkkinoinnin kurssista koin saaneeni oikeasti hyödyllistä tietoa ja ajatuksen aihetta tulevaa yritystä varten. Tein myös joitakin konkreettisia asioita kohti yrittäjyyttä. Aloitin esimerkiksi vihkosen, johon olen heittänyt kaikkia mieleeni tulleita aiheita ja palveluita. Tuo vihko on täyttynyt kuluneen vuoden aikana lukuisista post-it -lapuista ja muistiinpanoista. Suurin osa yrittäjyyttä koskevista kursseista oli kuitenkin sellaisia, jotka eivät antaneet paljoakaan lisää siihen, mitä olen ammoisilla lukion yhteiskuntaopin tunneilla lukenut. Konkreettisempaa tietoa tuntuu saavan paremmin asiaan perehtyneiltä verkkosivuilta.

Tämän kesän pääaiheeksi muotoutui raskausajan hyvinvointi. Olen kursseista erittäin innoissani ja toivon saavani niistä uudenlaista lähestymistapaa ja hieman tarkempaa tietoa aiheesta. Fysioterapeutin peruskoulutuksessa aihetta käsitellään kuitenkin erittäin pintapuolisesti, joten kaikki saatavilla oleva materiaali kolutaan läpi – ja moneen kertaan.

Olen päättänyt hyödyntää tutkintopaikkaani kaikilla mahdollisilla tavoilla, joten päätin ilmoittautua myös Kanat ja pienkanalat -verkkokurssille! Kanojen aika meidän torpassamme on vasta seuraavalla vuosikymmenellä, mutta kun tällainen kerran järjestetään, niin tietenkin sinnekin oli nokkansa työnnettävä. Kanalan paikka on viimein päätetty ja itse kuopsuttelijoidenkin jälleenmyyjä tiedossa, mutta tehdään nyt ensin remontti loppuun talossa ja aloitetaan uusi projekti sitten.

Vaikka kesäopintojen portaali jumiutui heti aamusta, pidän suurena rikkautena sitä, että tällainen fysioterapeuttikin voi halutessaan opiskella kiinnostuksen kohteidensa mukaan 3D-tulostusta tai ranskan alkeita. Poikkitieteellisyys on rikastuttava asia!

Bloggaa oikein – mainonta, verotus ja läpinäkyvyys

Bloggaaminen on muuttunut valtavasti kuluneen 10 vuoden aikana. Jossakin kohtaa päiväkirjamaiset merkinnät ovat muuttuneet informatiivisiksi sisällöiksi joiden bloggaajista on tullut vaikuttajia ja parhaimmat heistä tienaavat sillä mitä tekevät. Mahtavaa!

Sitä mukaa kuin bloggaamisesta muodostuu elinkeino ja tavallisesta rivikirjoittajasta tulee vaikuttaja, alkaa myös toiminnan eettisyys painaa vaakakupissa enemmän. Lukijat ovat fiksuja, kriittisiä ja laatutietoisia. He etsiytyvät itseään kiinnostavien aiheiden äärelle ja palaavat sinne, jossa homma tuntuu toimivan eli toiminta on läpinäkyvää, faktat ovat kunnossa ja mielipiteet perusteltuja.

Mutta mistä aloitteleva bloggaaja voi tietää säädöksistä ja muista asioista, jotka myös häntä koskevat?

Kaupallisista yhteistöistä on laadittu selkeät säännöt MEN:in eli mainonnan eetisen neuvoston toimesta. Siellä on ilmoitettu, että bloggaajan tulee ilmoittaa kaupallisesta yhteistyöstä selkeästi, erottuvasti ja niin, että yhteistyökumppani käy ilmi. Ilmoituksen tulee olla huomattavissa nopeasti ja silmäiltäessä. Parasta on siis kirjoittaa heti julkaisun alkuun ”kaupallinen yhteistyö” tai ”mainos” ja sen perään yhteistyötahon nimi. Sama pätee myös muihin sosiaalisen median kanaviin: ei riitä, että julkaisun lopussa on #kaupallinenyhteistyö, vaan asian on tultava esille heti julkaisua luettaessa.

Tässä blogissa tehdyt yhteistyöt ovat olleet blogiyhteistöitä, sillä niistä ei ole maksettu minulle korvausta, mutta olen saanut tuotteen ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan. Olen myös tehnyt sellaisen linjauksen, etteivät ”Suosittelen” -kategorian alla olevat palvelut/tuotteet ole minkäänlaisia yhteistöitä tai kytköksissä niihin*.

Myös verotus koskee bloggaajia, jotka saavat hyödykkeitä somenäkyvyyttä vastaan. Tästä on kerrottu perin selkeästi Vero.fi. Verotukseen tulee merkitä ihan kaikki blogin kautta saadut tavarat tai palvelut, mutta verotuksessa voidaan myös vähentää bloggaamisessa käytettäviä työkaluja, kuten tietokone, kamera tms.

Esimerkiksi minun tulee merkitä verotukseen taannoin saamani lantionpohjan harjoitusanturi, josta olen blogissa kirjoittanut. Henkilökohtaisesti en ole yrittänyt vähentää verotuksessa blogitarkoituksiin hankittuja asioita, koska niitä ei ole ja koen tämän olevan itselleni enemmän harrastus ja väylä erilaisiin projekteihin.

Kolmas jokaista bloggaajaa koskeva asia on toiminnan läpinäkyvyys. Se tarkoittaa sitä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä kaupallisuutta yritetä pimittää lukijalta. Lukijat ansaitsevat luotettavia arvioita ja perusteltuja mielipiteitä! Surullisena esimerkkinä voidaan käyttää vaikkapa hyvinvointiblogeja (ja myös lehtiä), joissa väitteille ei yleensä löydy mitään lähdettä tai ne perustuvat laadullisesti kyseenalaisiin tutkimuksiin.  Tai omat kokemukset ilmaistaan faktana. Hyviin tapoihin myös kuuluu mainita lähde, jos kirjoittaa jonkun uutisen, tutkimuksen, muun blogikirjoituksen innoittamana.

Ploppaus on käkkäröiden ihastus

Törmäsin hiusten ploppaukseen viime vuonna tukkajuttuihin erikoistuneella nettifoorumilla. Ennen sitä koko homma oli mennyt minulta ihan ohi – toisaalta miksi olisin huomioinut kiharatukkaisten juttuja, kun omani olivat suorat?

Ploppauksella tarkoitetaan hiusten kuivaamista suuren t-paidan avulla. Jep. Paita asetetaan tasaiselle pinnalle, kostea tukka asetetaan paidan keskelle myttyyn, hihat solmitaan niskaan ja paidan helmat runtataan sinne minne ne sopivat. Sitten odotetaan. Toiset odottavat puoli tuntia, toiset menevät nukkumaan teeppari päässään. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään.

Netin mukaan plopata voi myös pyyheen avulla, mutta ainakaan itse en ole saanut sitä toimimaan. Pyyheturbaanilla kuivaaminen on sitä vastoin suoristanut tukkaa. T-paidalla tehtynä vaikutus on ollut taas halutunlainen eli kiharan muodostumista auttava.

Miksi ploppaan? Hiukset jaksavat kihartua paremmin ja tekevät sen nätimmin. Ne eivät ole niin pörröiset, kuin luonnontilaan kuivuessaan ja ovat erottuvammat. Lyhyempikin aika luultavasti riittäisi, mutta minulla on tapana käydä suihkussa illalla ja yön aikana kiharat yleensä nuhjaantuvat.

Jos aiot tämän julkaisun perusteella kokeilla ploppausta, kerron sinulle sen, että otettuasi paidan pois päästäsi, et tule näkemään valmista täydellistä kiharaa. Luultavasti se tulee olemaan tottumattomalle silmälle villin näköinen pehko, mutta asian saa korjattua sukimalla tukkaa sormin (tai kiharapäille tarkoitetulla harvapiikkisellä kammalla) ja rutistelemalla niihin öljyä tai seerumia. Kerrotaan vielä sekin, ettei luonnostaan suoratukkainen saa Victorias secret -kikkuroita tällä menetelmällä. Ploppaus voi auttaa luonnostaan taipuisaa tai kihartuvaa hiusta muodostamaan kiharaa paremmin.

Vallaton luonnonkihara voi olla ihana, kunhan oppii juuri omalle tukalle sopivat niksit.

Viimeinkin siitä rukista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeiset kolme vuotta olen osittain pakon sanelemana, mutta toki myös vapaaehtoisesti istunut tietokoneen edessä ja ollut elämääni ihan tyytyväinen. Olen toki edelleenkin, mikäs tässä ollessa. Kuitenkin maailman hektistyessä ja muuttuessa ympärillä jatkuvasti vain kiihtyvään tahtiin, olen huomannut alkavani ottaa takapakkia.

Ensin se alkoi neulomisesta: sain kuin sainkin ensimmäiset villasukkani valmiiksi ja tein heti perään toiset. Sitten tuli omakotitalo, remontti ja ensimmäinen osa perunamaata – maistiaisia omavaraisuudesta. Mutta myös maistiaisia siitä, mitä elämä voisi olla. Miten konkreettista elämä voisi olla.

Yhtenä iltana vein kuitenkin konkreettisen tekemiseni uudelle tasolle ja päätin ostaa toimintakuntoisen rukin. Käytettynä tietenkin, koska tavaran historia ja edullinen hinta lämmittivät sydäntäni. Sydäntäni lämmittää kovasti myös se, että rukki on ollut kulumajäljistä päätellen kovassa käytössä. (Ja huonossa säilössä ruosteesta päätellen.)

Ennen käyttöönottoa rukki pitää huoltaa (lue: pestä, öljytä, syövyttää ja räjäyttää) ja toivon saavani sen kuluneen pinnan joskus käsiteltyä uudelleen. Kuitenkin ajatus pimeistä talvi-illoista olohuoneen pönttöuunin lämmössä rukin huristessa ja villan muuttuessa käsissäni langaksi tuntuu juuri sellaiselta meditaatiolta jota tarvitsen.

Saavatpahan villasukatkin erilaista merkityksellisyyttä, kun lanka on itse tehty, värjätty ja lopulta neulottu kankaaksi.

Outo uusi elämäni

 

Kipuilu. Yksi lempisanoistani. Sille ystävälle, joka joskus kysyi eiks sua yhtään pelota  voin nyt vastata, että pelotti. Pelotti niin maan perkeleesti. Ei vain uusi rakkaus, vaan kaikki. Mutta niin kai kuuluukin, ei kai kukaan hyppää benjihyppyäkään tyynen rauhallisena?

Kuukauden päästä minä muutan. Olen tehnyt valmisteluja vuoden vaihteesta lähtien, tuonut mukanani aina muutaman laatikollisen tavaraa. Myös siksi on ollut hiljaista: olen halunnut nauttia. Nauttia niistä viimeisestä hetkistä, jotka voin viettää hulvattoman naapurin muijani kanssa kuin Asikainen konsanaan. Täyttyä kiitollisuudella siitä, että sain kokea senkin. Että on ihan oma naapurin muija, jonka kanssa voi lenkkisaunoa tiistai-iltaisin ja katsoa Sorjosta tietäen, ettei kumpikaan nuku seuraavana yönä. Olen ottanut kaiken irti viimeisistä yksin elämiseni viikoista: potkinut kengät jalasta kotiin tultaessa ja jättänyt ne niille sijoilleen, ollut tiskaamatta kunnes on ollut aivan pakko, piehtaroinut omassa ylhäisessä itsellisyydessäni.

Voi olla, etten asu enää koskaan yksin. Oletettavaa on, että vuosien saatossa väki vain lisääntyy ympärilläni ja kosmista hiljaisuutta on jäljellä enää vain korvieni välissä. Kosminen hiljaisuus, yksi suosikkiasioistani.

Muutto tuntuu kuin sukellukselta toiseen maailmaan. On omakotitalot, kasvimaat ja marjapensaat. On oma postilaatikko, jonka avain on aina hukassa. On uusi työ ja autovakuutus. On ahtaaksi käynyt sänky, koska siellä haluavat nukkua ihan kaikki. On ihana arkinen rakkaus ilman vippaskonsteja ja laskelmointia siitä koska pestään pyykit ja tiskit, jotta lämmin vesi riittää.

Olemme uuden luvun äärellä ja tällä kertaa toivon, että siellä seikkailee myös paljon jo entuudestaan tuttuja hahmoja. Naapurin muijalle haluan sanoa, että hänelle on aina sauna lämpiämässä täällä korvessa. (Ja miksei toki teille kaikille muillekin! Kunhan ensin ilmoittelette.)