Tavallinen arki on kirkkainta luksusta

20200307_182120599420171535376854.jpg

Vaikka maailma ympärillä on pysähdystilassa ja odottaa henkeään pidätellen mitä seuraavaksi tapahtuu, on meidän elämämme muutoksista huolimatta jatkunut miltein muuttumattomana.

Saamme molemmat käydä töissä kuten ennenkin, vaikkakin minun työtehtäviini tuli muutoksia muutama viikko sitten. Käymme edelleen perjantaisin töiden jälkeen kaupassa, mutta ostamme vähän isommat ostokset, jotta kaupassakäyntikin jäisi minimiin. Voimme päivittäin ulkoilla ja puuhailla pihallamme kuten ennenkin ja suunnitella remontteja eteenpäin.

Ennen poikkeustilaa kävimme ahkerasti kahvilla vapaapäivinä ja minä saatoin kyläillä ystävien luona. Näistä olemme luopuneet. En myöskään pääse visiteeraamaan perhettäni pääsiäisenä ja kesäkuulle varaamani yllätysmatka Sloveniaan on peruttu. Kaikesta tästä huolimatta meidän tilanteemme on varsin sama kuin ennen kaikkea tätä.

Monissa muissa perheissä tilanne on aivan päinvastainen. Työt on siirretty kotiin tai ne ovat kokonaan loppuneet, kerrostaloissa neliöt voivat alkaa tuntua varsin pieniltä, kun kotona onkin koko perhe keskenään 24/7. Tulot ovat monella pienentyneet ja menot kasvaneet. Ihmiset kamppailevat monien erilaisten tunteiden ristiaallokossa ja monet kokevat yksinäisyyttä.

Meidän ihan tavallinen arkemme on muuttunutkin luksukseksi ja etuoikeudeksi. Se tuntuu hullulta ja sitähän tämä koko tilanne toki onkin. Vaikka en voi sanoa kieriskeleväni joka hetki kiitollisuudessa varsinkaan töiden puolesta, tiedän olevani viime aikoina hyvin siunattu ja sitä hyvää riittää myös muille aka taloudellinen varmuutemme tuo varmuutta myös lähipiirillemme. Olen kiitollinen siitä, että meidän tilanteemme voi auttaa myös muita.


Lue myös:

Haluan että tililläni on aina 10 000 euroa – eli rahasta.

Sanoin liian nätisti

Ihan nopee väliprojekti: vierastupa

Maailma pysähtyy, elämä jatkuu

20200328_0958037464622282916555167.jpg

Viikon alussa tullut uusi työnkuva on otettu haltuun ja ensi viikkoon päästään varmaankin taas astetta vähäisemällä öisellä hampaiden narskuttelulla.

Kevät on jo huomattavan pitkällä Kainuussakin. Viime vuonna tähän aikaan lunta oli niin, että pajunkissojen hakeminen pihan perältä oli ajoitettava tarkkaan yöpakkasten jälkeiseen aikaan. Nyt lunta on jokunen hassu 10 senttinen. En valita, on ollut ihana päästä jo puutarhahommien makuun pitkän talven jälkeen.

Talvetetut pelargoniat ovat saaneet lisää multaa ja viidestä pistokkaasta kaksi on tehnyt juuria. Tuikkasin nekin multaan ja jännitän kuinka käy – ihan kuin tässä maailman tilassa tarvitsisi vielä vähän lisää jännitystä elämäänsä.

Viikko sitten otin härkää sarvista ja aloitin pihlaja-angervon hävitysurakan ja tuoksuvatun raivaamisen. Tämä kesä menee todennäköisesti angervon kanssa taistellessa, mutta uskon loppujen lopuksi meidän voittavan tämän sodan. Tilalle olen suunnitellut alppiruusua.

Valitettavasti kaniinit löysivät viime vuonna istuttamani kirsikkapuun. Onneksi järsivät vain alimmat oksat poikki, joten uskon taimen selviävän. Omenapuista Heta vaikutti erittäin maistuvalta myös, Pekkaa oltiin käyty vain ohimennen nuolaisemassa. Myös viime kesänä istuttamani juhannusruusut ovat saaneet pitkäkorvien toimesta trimmauksen samoin kuin pallohortensia.

Jopa yöt ovat olleet sen verran leutoja, että tämän viikonlopun hommiksi ajattelin ottaa narsissien istuttamisen muutamaan sesonkipenkkiin joissa nyt törröttää talven tuivertamia kanervanrankoja.

Myös uusi keittiö on näiden viikkojen aikana suunniteltu, siitä lisää joskus toiste, kun olemme saaneet asiantuntijoilta vielä mielipiteet ja korjaukset. Maaliakin voisi jo alkaa tilailla, sillä tämä kesä on ulkorakennusten kunnostamista varten – jahuu!

Nenän edestä

Olen nähnyt viimeiset kaksi viikkoa öisin unia korkeista huoneista, joiden hämyyn aurinko siivilöityy vanhojen pölyisten ikkunoiden läpi. Tapetit ovat vanhat ja eripariset, nurkassa on kaakeliuuni. Punamullattu piharakennus näkyy vehreän tuomen tuolla puolen valkeasta ristikarmi-ikkunasta. Me olemme siellä yhdessä, ensimmäistä kertaa. Ne ikkunat ovat meidän, tästä tulee sininen kamari ja tuosta toisesta keltainen. Sinne voisi sitten joskus pystyttää kerrossängyn.

Me olimme menossa katsomaan juuri sitä paikkaa muutama viikko sitten. Sitä joka oli palannut ajatuksiin uudestaan ja uudestaan ensimmäisestä ilmoituksen kurkkauksesta lähtien. Meillä oli lainalupaus ja hinta oli tullut reilusti alaspäin. Kaikki tuntui osuvan kohdilleen vapaita myöden kuin jonkin korkeamman johdattamana.

Kun minä sitten soitin myyjälle kysyäkseni avaimen sijaintia kuulin, että joku oli jo tehnyt tarjouksen ja kaupat tehtäisiin muutaman päivän kuluttua. Toki aina olisi pieni mahdollisuus, että ostajat perääntyvät. Hämmennys oli liian suuri ja puhelu nopeasti ohi. Jälkeenpäin vasta tajusin, että ainahan olisimme voineet tehdä korotetun tarjouksen.

Emme menneet katsomaan taloa, vaikka olisimme voineet. Jälkeenpäin ajateltuna se oli karmea virhe. Ajattelin, että jos tämä talo on todella tarkoitettu meille, niin jostakin tulee merkki siitä. Kaupat siirtyivät viikolla eteenpäin ja minä mietin oliko tämä nyt sellainen merkki. Kohtalo varmaankin tinttaisi minua, jos voisi. Huutaisi, että ensin tila on myynnissä yhdeksän kuukautta, hinta tippuu naurettavan alhaiseksi, vapaat ilmestyvät kuin taikaiskusta sopivaan ajankohtaan ja vielä siinä vaiheessa, kun sinä emmit, niin kaupanvahvistajalle tulee yllättäviä kiireitä joiden myötä saimme vielä lisäviikon aikaa tehdä siirtomme. Ja nainen se tähyää taivaalle ja toivoo merkkiä.

Luultavasti asiat kuitenkin menivät niin kuin niiden pitikin. Tiedättehän, talo kyllä tulee vielä myyntiin ja me ostamme sen, jos niin on tarkoitettu. (Tässä vaiheessa kohtalo aikoo irtisanoutua.) Tai sitten vastaan tulee jotakin vielä parempaa. En kyllä nyt osaa ihan sanoa mitä se voisi olla, mutta katselen ja odottelen merkkejä.

Pettymys oli suuri ja sitä olen tässä nyt hiljaa syrämmessäni käsitelly. Mutta kai se tästä. Ostan talorahoilla tulppaaneja ja syksyllä niitä maahan tökkiessäni mietin, että se ei pelaa joka pelkää ja se joka ei pelaa ei voi koskaan myöskään voittaa. Tai tässä tapauksessa katsella ulos valkeista ristikarmi-ikkunoista.

Vuoden 2020 remonttisuunnitelmat

wp-15798045794553172088690549421356.jpg

Noniin on jälleen remonttisuunnitelmien vuoro! Viime vuonna saimme yläkertaan uuden lattian, sinisen kammarin valmiiksi, yläkerran ikkunat käytettyä puusepällä ja melkein koko yläkerran käytävänkin tapetoitua. Lisäksi ahersin viikon pihasaunan vierastuvalla ja sain aikamoista jälkeä aikaan vaikka itse sanonkin!

Paljoakaan ei oikeastaan enää ole tässä tuvassa laittamista. Tänä vuonna tavoitteena olisi saada pinnoitettua ulkoeteinen uudelleen tummalla paneelilla sekä P&R:n sinisellä Hyasinttilla. Porraskäytävä ja sen myötä sisäeteinenkin ovat tämän vuoden listalla. Niihin on suunniteltu jatkettavaksi yläkerrasta tuttua sinistä Aitaa ja tuvan valkoista helmipaneelia. Portaista olisi tarkoitus nikkaroida umpinaiset.

Nähtäväksi jää milloin alakerta saa vielä uuden lattian ja olohuone tapetit. Myös vessaa pitäisi ehostaa, mutta miten – siinäpä vasta hyvä kysymys! Tämän vuoden hommista olen ajatellut jättää muut ammattilaisille paitsi ulkoeteisen ehostuksen. Remonttikuulumisia tulee blogiin kuitenkin tuttuun tapaan.

Hiljaa hyvä tulee!

Olen valmis kevääseen (kuten aika monet muutkin)

En ole koskaan ollut kesäihminen. Syksy ja talvi on ollut vuodessa antoisinta aikaa. Aikaa, josta olen nauttinut äärettömän paljon kaikesta huolimatta. Kulunut syksy ja käyntiin lähtemätön talvi on kuitenkin ollut sellainen, että olen jo monta kuukautta ollut valmis vastaanottamaan kevään.

Tiedän, että todennäköisesti saamme kolata lunta huhtikuussa enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja hallayötkin voivat jatkua vielä pitkälle kesäkuun puolelle, mutta ah kevät! Kaksi viimeisintä kesää ovat olleet aikuiselämäni parasta aikaa. Olen istunut lämpimässä varjossa etuoven portailla ja lukenut kirjoja. Olen upottanut sormet multaan ja valikoinut kasvihuoneissa kesäkukkia purkkeihin.

Kasvihuoneiden tuoksu saattaa olla parasta maailmassa.

Olen päättänyt olla esikasvattamatta tänä keväänä yhtään mitään. Mielenkiinnolla odotan puskeeko yrttipenkistä jotakin ylös vielä tänä keväänä. Viime keväänä lehtipersilja sekosi totaalisesti ja valtasi kasvulaatikosta tilaa itselleen kuin Napoleon konsanaan. Mitään istutussuunnitelmia ei tulevalle kasvukaudelle ole, vaan tänä vuonna tarkkaillaan mikä viime vuotisista hankinnoista menestyi ja hoidetaan jo olemassa olevia istutuksia.

Kesäkuussa myös selvinnee mitä työsuhteelleni tapahtuu. Vaihtoehdot ovat varsin mielenkiintoiset: joko ne loppuvat tai sitten saattaa aueta vakipaikka. Asia ei ole minusta kiinni, vaan töiden jatko on täysin muiden ihmisten tekemisten varassa. Ei auta kuin toivoa parasta, pelätä pahinta ja jemmata mammonaa talteen sen minkä kerkiää.