Maailma pysähtyy, elämä jatkuu

20200328_0958037464622282916555167.jpg

Viikon alussa tullut uusi työnkuva on otettu haltuun ja ensi viikkoon päästään varmaankin taas astetta vähäisemällä öisellä hampaiden narskuttelulla.

Kevät on jo huomattavan pitkällä Kainuussakin. Viime vuonna tähän aikaan lunta oli niin, että pajunkissojen hakeminen pihan perältä oli ajoitettava tarkkaan yöpakkasten jälkeiseen aikaan. Nyt lunta on jokunen hassu 10 senttinen. En valita, on ollut ihana päästä jo puutarhahommien makuun pitkän talven jälkeen.

Talvetetut pelargoniat ovat saaneet lisää multaa ja viidestä pistokkaasta kaksi on tehnyt juuria. Tuikkasin nekin multaan ja jännitän kuinka käy – ihan kuin tässä maailman tilassa tarvitsisi vielä vähän lisää jännitystä elämäänsä.

Viikko sitten otin härkää sarvista ja aloitin pihlaja-angervon hävitysurakan ja tuoksuvatun raivaamisen. Tämä kesä menee todennäköisesti angervon kanssa taistellessa, mutta uskon loppujen lopuksi meidän voittavan tämän sodan. Tilalle olen suunnitellut alppiruusua.

Valitettavasti kaniinit löysivät viime vuonna istuttamani kirsikkapuun. Onneksi järsivät vain alimmat oksat poikki, joten uskon taimen selviävän. Omenapuista Heta vaikutti erittäin maistuvalta myös, Pekkaa oltiin käyty vain ohimennen nuolaisemassa. Myös viime kesänä istuttamani juhannusruusut ovat saaneet pitkäkorvien toimesta trimmauksen samoin kuin pallohortensia.

Jopa yöt ovat olleet sen verran leutoja, että tämän viikonlopun hommiksi ajattelin ottaa narsissien istuttamisen muutamaan sesonkipenkkiin joissa nyt törröttää talven tuivertamia kanervanrankoja.

Myös uusi keittiö on näiden viikkojen aikana suunniteltu, siitä lisää joskus toiste, kun olemme saaneet asiantuntijoilta vielä mielipiteet ja korjaukset. Maaliakin voisi jo alkaa tilailla, sillä tämä kesä on ulkorakennusten kunnostamista varten – jahuu!

Nenän edestä

Olen nähnyt viimeiset kaksi viikkoa öisin unia korkeista huoneista, joiden hämyyn aurinko siivilöityy vanhojen pölyisten ikkunoiden läpi. Tapetit ovat vanhat ja eripariset, nurkassa on kaakeliuuni. Punamullattu piharakennus näkyy vehreän tuomen tuolla puolen valkeasta ristikarmi-ikkunasta. Me olemme siellä yhdessä, ensimmäistä kertaa. Ne ikkunat ovat meidän, tästä tulee sininen kamari ja tuosta toisesta keltainen. Sinne voisi sitten joskus pystyttää kerrossängyn.

Me olimme menossa katsomaan juuri sitä paikkaa muutama viikko sitten. Sitä joka oli palannut ajatuksiin uudestaan ja uudestaan ensimmäisestä ilmoituksen kurkkauksesta lähtien. Meillä oli lainalupaus ja hinta oli tullut reilusti alaspäin. Kaikki tuntui osuvan kohdilleen vapaita myöden kuin jonkin korkeamman johdattamana.

Kun minä sitten soitin myyjälle kysyäkseni avaimen sijaintia kuulin, että joku oli jo tehnyt tarjouksen ja kaupat tehtäisiin muutaman päivän kuluttua. Toki aina olisi pieni mahdollisuus, että ostajat perääntyvät. Hämmennys oli liian suuri ja puhelu nopeasti ohi. Jälkeenpäin vasta tajusin, että ainahan olisimme voineet tehdä korotetun tarjouksen.

Emme menneet katsomaan taloa, vaikka olisimme voineet. Jälkeenpäin ajateltuna se oli karmea virhe. Ajattelin, että jos tämä talo on todella tarkoitettu meille, niin jostakin tulee merkki siitä. Kaupat siirtyivät viikolla eteenpäin ja minä mietin oliko tämä nyt sellainen merkki. Kohtalo varmaankin tinttaisi minua, jos voisi. Huutaisi, että ensin tila on myynnissä yhdeksän kuukautta, hinta tippuu naurettavan alhaiseksi, vapaat ilmestyvät kuin taikaiskusta sopivaan ajankohtaan ja vielä siinä vaiheessa, kun sinä emmit, niin kaupanvahvistajalle tulee yllättäviä kiireitä joiden myötä saimme vielä lisäviikon aikaa tehdä siirtomme. Ja nainen se tähyää taivaalle ja toivoo merkkiä.

Luultavasti asiat kuitenkin menivät niin kuin niiden pitikin. Tiedättehän, talo kyllä tulee vielä myyntiin ja me ostamme sen, jos niin on tarkoitettu. (Tässä vaiheessa kohtalo aikoo irtisanoutua.) Tai sitten vastaan tulee jotakin vielä parempaa. En kyllä nyt osaa ihan sanoa mitä se voisi olla, mutta katselen ja odottelen merkkejä.

Pettymys oli suuri ja sitä olen tässä nyt hiljaa syrämmessäni käsitelly. Mutta kai se tästä. Ostan talorahoilla tulppaaneja ja syksyllä niitä maahan tökkiessäni mietin, että se ei pelaa joka pelkää ja se joka ei pelaa ei voi koskaan myöskään voittaa. Tai tässä tapauksessa katsella ulos valkeista ristikarmi-ikkunoista.