Kesän remonttisuunnitelmat

ulkoeteinen

Vaikka Kajaanissa on viimeisten päivien aikana leijunut suuri takatalven uhka, on toukotyöt aloitettu ja kesän remonttisuunnitelmat jo pitkällä.

Pihalla olen häärinyt sellaisten ihan nopee pikkuprokkisten äärellä kuin kivillä täytetyn vesielementin muuttaminen nurmikoksi, kasvulavapuutarhan perustaminen, vanhan kukkapenkin tuhoaminen ja uudistaminen sekä lehtikompostin perustaminen. Näiden lisäksi olen iltapuhteinani heiluttanut haravaa perin ansiokkaasti hyvin monena iltana (ja löytänyt sen myötä selästäni ihan uusia lihaksia) ja siinä samalla katsonut etupihalta kaadettavat puut. Toisin sanoen olen aloittanut uuden projektin, kun vanha on alkanut kyllästyttää – kuinka kätevää!

Kesän aikana talossa olisi tarkoitus saada yläkerran pikkukammari ja käytävä remontoitua. Pikkukammarissa tehdään samanlainen muutostyö kuin makuukammarissakin eli pinnat uusitaan lattiasta kattoon. Hallitsevina elementteinä on todennäköisesti sininen Rantakukka sekä vaalea sormipaneeli. Alakerrassa remontti jatkuu ulkoeteisessä, jonne aion iskeä ainakin tapetit. Tapetin kaveriksi tulee tumma matala panelointi, mutta sen valmistumisesta kesän aikana en lupaa yhtään mitään.

Ulkosaunan ja sen yhteydessä olevan vierastuvan kunnostus olisi myös tämän kesän tehtävälistalla. Ulkoverhoilu olisi tarkoitus huoltomaalata ja vierastuvan ilmettä kohentaa. Mökki sattuu vaan olemaan tällä hetkellä sen verran roudasta vinkuralla, ettei vierastuvan ovi vielä aukea tai saunan ovi mene kunnolla kiinni…! Myös talon yhteydessä olevan terassin kaiteet pitäisi maalata, mutta sehän nyt on ihan nopee pikkujuttu.

Mies taktikoi ja lähtee kesäksi komennukselle 250 kilometrin päähän eli saan härvätä täällä halutessani yöttömät yöt ympäri häiritsemättä ketään. Talvella sitten taas nukutaan.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s