Kuukauden kuulumiset

Processed with MOLDIV

Kuten aiemmin ounastelin, on kiire ollut kova. Liiankin kova ja olenkin välillä joutunut aloittamaan tehtäviä vasta muutamaa tuntia ennen palautuslaatikon sulkeutumista. Viimeisten pakerrusten välissä olen kuitenkin:

Hukannut pankkikorttini, opiskelijakorttini ja kelakorttini. SAMALLA KERTAA! Olen varma, että ne ovat jossakin täällä kodissa, mutta en ole löytänyt niitä yhtään mistään. Myöskään tieto siitä, että kyllä ne jossakin täällä ovat ei paljoa lämmitä, kun käteinen alkaa loppua ja nälkä kurisee vatsassa.

Kirjoittanut öisin työhakemuksia ja sopinut yhden työhaastattelun. Paikka kuulostaa kivalta ja ihan uudenlaiselta haasteelta, joten toivon kovasti, että minut valittaisiin!

Palauttanut lopullisen version opinnäytetyöstä arvosteltavaksi ja saanut vielä yhden artikkelitilauksen aiheesta. Tämä oli super huikeaa!

Yllättynyt siitä, että Mies halusikin loppujen lopuksi joogahuoneen tapetiksi sinisen hyasintin saatesanoilla ”mahottoman hyvän näkönen toi sinivihree tapetti!”. Hyasinttia siis.

Löytänyt viimeinkin tupaan pitkään metsästetyn vitriinin naapurikylästä. Se on paikallansa vielä ihanampi ja tulee sopimaan tulevan tapetin kanssa kuin nakutettu! (Kyllä, tulette saamaan kuvia joskus.)

Hoitanut kissan aknea. Nyt vain toivomme, ettei pikkuneiti kovasti sitä rapsuttelisi ja leuka tulehtuisi hyvästä putsaamisesta huolimatta.

Jahdannut tyhjästä ilmaantuneita karvatollukoita imurilla liian usein ja katsellut samoja neilikoita kohta kuukauden päivät.

Seuraavat kuulumiset helmikuun lopussa eli hiihtolomalta! Nauttikaa kaikki tästä mahtavasta talvesta. ❤

 

5 kommenttia artikkeliin ”Kuukauden kuulumiset

    • ❤ Haastattelu oli eilen ja hieman jäi epäilevä tunne itselle. Tuomio tulee muutamassa viikossa, siinä sitten nähdään oliko tunne molemminpuolinen! 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s