Semmoinen reissu

MOLDIV-001 2.jpg

Instagramin puolella seuraavat tietävätkin minun olleen viime kuussa etelässä. Oli välimerta, palmua, auringonlaskua ja Andaluciaa parhaimmillaan. Ne jotka seuraavat myös tarinoitani, tietävät, etteivät kuvat kertoneet ihan kaikkea…

Matkalla Helsingistä Dubliniin tajusin, ettei minulla ollut lippua jatkolennolle. Olin saanut siitä tositteen sähköpostiin, mutta se ei ollut lippu. Kysyin lentoemännältä miten minun tulisi toimia, sillä vaihtoaikaakin oli vain tunti. Sain ohjeeksi etsiä tuloportilla odottavan asiakaspalvelijan, joka ohjaisi minut eteenpäin tai suunnata terminaali kakkoseen.

Dubliniin laskeutuessamme olimme 10 minuuttia myöhässä aikataulusta. Portilla ei ollut henkilökuntaa ja ensimmäinen ihminen, joka kentällä työskenteli taisi olla siivooja. Hän kuitenkin osasi kertoa minne minun oli juostava, jotta pääsisin oikeaan terminaaliin. Kiidettyäni verenmaku suussa toiseen päähän lentokenttää sain kuulla, ettei tämä ole heidän yhtiönsä lento vaan toisen, joka toimii siinä terminaalissa, josta juuri olin tullut. ”But you must run!” ja minähän juoksin. Aivan. Toiseen. Päähän. Ja sitten siellä kuolemanporteilla kuulin sen minkä tiesinkin kuulevani: valitettavasti lähtöportti oli sulkeutunut. Kysyin koska seuraava lento mahtaa lähteä ja minut viitottiin toisen palvelutiskin jonon hännille. Jokin pieni tuntemus kuitenkin kertoi minulle, ettei nyt välttämättä ollut paras mielentila mennä juttelemaan asiakaspalvelijalle, joten kiitin ja marssin ulos.

MOLDIV-002.jpg

MOLDIV-003.jpg

En kuitenkaan niin ulos, ettei lentokentän wifi olisi riittänyt selaamaan uutta lentoa seuraavalle päivälle ja hotellia yölle. Niimpä pääsin onnellisesti seuraavana päivänä Malagaan pari sataa euroa köyhempänä ja yhden lomapäivän menettäneenä.

Eikä se riemu vielä tähän loppunut!

Nimittäin kun pääsin Suomeen seuraavana perjantaina 23:15 en löytänyt koko Helsinki-Vantaalta ulos, joten myöhästyin bussista hotellille. Luojan kiitos niitä kulki kuitenkin 30 minuutin välein. Hyppäsin siis toiseen bussiin hetkeä myöhemmin ja loikkasin ulos mielestäni oikeassa kohdassa. Hotellin respassa hetki etsittiin varausta, kunnes huokasin, että tämähän on varmaankin nyt väärä hotelli. No näinhän se oli käynyt! Ihan oli väärä bussikin ollut, mutta oikealle hotellille olisi kilometri matkaa.

Siinä kävelin Vantaan yössä kilometrin eikä hotellia näkynyt. Navigaattori päälle – ja tadaa – edelleen oli matkaa 1,5 kilometriä! Ei siinä mitään, mutta ulkona oli pakkasta ja älypuhelimessa akkua 20%. Me kaikki tiedämme, että tällaisissa olosuhteissa älyluurin viimeisetkin akunrippeet sanovat hasta la vista beibe ihan minä hetkenä hyvänsä. Joten juoksin jälleen (tällä kertaa tosin pitkin pimeää betoniviidakkoa). Viimeinkin hotelli löytyi, mutta sen ovi oli lukossa EIKÄ KETÄÄN RESPASSA. Soitin ovikelloa. Soitin uudelleen. Kerta toisensa jälkeen katsoin kuinka sisempi ovi aukesi automaattisesti, mutta ulko-ovi pysyi lukittuna. Loppujen lopuksi pääsin kuitenkin sisälle.

Tarvinneeko edes sanoa, että huonehan ei ihan ollut sitä mitä olin tilannut ja meinasin aamulla lähteä maksamatta koko paikasta, mutta se oli oikeasti vahinko! Että semmoinen rentouttava matka oli se.

MOLDIV-004.jpg

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s