Huomenna arkeemme tulee täyskäännös, kun minä palaan teoriaopintojen pariin Lappeenrantaan. Eläimet jäävät vielä Miehen hoitoon loppukuun ajaksi, sillä syyslomalla tämä tyttö karkaa jälleen etelään. Etäsuhteilun tuomat mahdollisuudet ovat saaneet myös Miehen miettimään komennusmahdollisuuksia uudella tavalla.

Meidän puutaloarkemme on ollut rauhallista ja hyvää siitä lähtien, kun minun harjoitteluni alkoi ja Mies lähti komennukselle toiselle toimipisteelle, jossa työvuorot ovat inhimillisemmät. On ollut selkeä itsestään muotoutunut rytmi ja pala palalta etenevä makuukammarin remontti. Yksi seinusta on vielä tekemättä, se vaatiikin sipauksen laastia, pätkän kuitulevyä ja kolme vuotaa tapettia. Lattiaa tullaan toivottavasti tekemään vuoden vaihteen jälkeen koko yläkertaan.

Koirasta ja bonuskissasta tuli muutaman päivän jälkeen jo tuttavat, mutta kissat keskenään eivät vielä tähän päivään mennessäkään tiedä mitä olisivat. Arki on täynnä alakerran ja yläkerran välistä jahtaamista, sinkoilua, tassulla toisen poskelle kopaisemista ja välillä aikamoista metelöintiä. Miehen on välillä ollut vaikeaa sopeutua siihen, että koira haluaa olla mukana kaikessa menossa eikä koirakaan aina tiedä lähteäkkö Miehen kanssa aamupissalle vai odottaakko mieluummin minua.

Tulen kaipaamaan uunin pöhinässä opparin kirjoittamista, toisen seuraa ja lämmintä kylkeä vuoteessa, pihasaunaa ja omaa pihaa. Tulen kaipaamaan vähän jopa sitä, että aamuisin sängystä noustessa varpaat ovat jäässä ja ensimmäinen ajatus on vain löytää villasukat.

Olen kuitenkin onnellinen siitä, että jo heti maaliskuun lopussa me palaamme taas pidemmäksi aikaa. Ja ehkä silloin makuuhuone on lattiaa myöden valmis! Ehkä saan aamuisin laskea jäätyvät varpaani uudelle, sileälle puulattialle ja seurailla kuinka lumi hiljalleen sulaa paljastaen altaan krookuksien ensilehdet ja suloiset lumikellot.