Eripari arki

temp-for-output-3

Lapsuudessani molemmat vanhemmat tekivät aina töitä ”virka-aikaan”. Samoin isovanhempani ja oikeastaan suurin osa perhetutuista. Päivissä oli tietty rutiini ja päivällistä syötiin yhdessä illalla ja vielä myöhemminkin viikonloppuisin.

Olin henkisesti valmistautunut siihen, ettei meidän arkemme –  minun ja Miehen – mene tuolla tavalla. Minä olen nyt harjoittelussa 7:45-15:00 ja Mieheni töissä milloin sattuu. Viime viikolla saimme ensimmäistä kertaa maistaa eripari arkea, kun minä olin töissäni virka-aikaan ja Mies lähti töihin iltapäivällä palatakseen vasta huomisen puolella. Emme siis nähneet toisiamme oikeastaan ollenkaan kolmeen päivään.

Näin kahdestaan se on itseasiassa ihan hauskaa: talossa tapahtuu pieniä asioita poissa ollessa ja itse yrittää jatkaa siitä mihin toinen näyttää jääneen. Yön pimeydessä toinen yrittää hiljaa iltapalailla ja kömpiä viereen, ettei toisen uni häiriinny, jotta tämä voi nousta virkeänä kukonlaulun aikaan.

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että edes toisella meistä on säännöllinen työaika. Jos molemmat tekisivät kolmivuoroa, mahdollisuudet toisen näkemiseen vähenet entisestään. Limittäisissä työvuoroissa on kuitenkin puolensa, esimerkiksi eläimet joutuvat olemaan vähemmän keskenään kotona eikä omiin juttuihin käytetty aika ole yhteisestä ajasta pois.

2 kommenttia artikkeliin ”Eripari arki

  1. Vuorotöiden ja niiden hyvin pitkälti määrittelemän kahden elämän sovittaminen yhteen on kyllä välillä yks iso haaste. Ollaan tehty sitäkin, että molemmat 3-vuorotyössä, phuuuh! Nyt marraskuussa minä palailen omaan 3-vuorotyöhöni ja Jerellä oletettavasti jatkuu oma 2-vuorotyönsä – monin tavoin raskas paluu arkeen siis pitkän opintovapaan jälkeen!

    Liked by 1 henkilö

    • Kyllä se arkea haastaa etenkin kolmivuorolaisilla, jolloin päivisin pitäisi saada nukkua tai vaihtoehtoisesti kuten meillä: olla hiljaa 16 eteenpäin. Kahdestaan tämä vielä menee, mutta kyllä nousee niskavillat pystyyn, jos ajattelisi tähän sovittavan jotakin junioreita harrastuksineen 😱 Tsemppiä teille arkeen paluuseen, jahka sen aika koittaa ❤️

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s