Hiusvuosi 2018: Oma tukka paras tukka

IMG_7140

Kuten tiedätte, olen raikastanut kuontaloani säännöllisesti raidoittamalla hiustani vaaleammaksi ainakin viimeiset 10 vuotta. Aina juurikasvun alkaessa näkyä kunnolla varasin ajan kampaajalle ja korjasin asian. Puhtaan vaalen rinnalla oma väri näytti harmaalta ja elottomalta. Lokakuussa Espanjassa tukkaa kohentaessa (suomalainen) kampaaja tokaisi, että oma värini on myös kaunis. Se jäi kummittelemaan mieleeni, enhän ollut nähnyt omaa väriäni vuosikymmeneen.

Tänään olen antanut sen juuren kasvaa korvaan saakka. Oma väri ei ollutkaan harmaa vaan enemmänkin pähkinäisen ruskea, jos sitä jotenkin pitää kuvailla. Kun otsatukka oli kasvanut kokonaan oman väriseksi ystäväni tokaisivat että olin värjännyt tummemmaksi! Kennellekään ei ole tullut edes mieleen, että tämä voisi olla luonnollinen oma värini. Pidän sitä positiivisena asiana, silloin sävyssä lienee jonkinlaista intensiteettiä kuitenkin.

Mitä kiharaoperaatioon tulee, ne voivat oikein hyvin. Paras ja pehmein lopputulos tulee Tigin kosteuttavilla tuotteilla, mutta luonnonkosmetiikan puolelta alkukesällä tilaamani Frantsilan koivu-turve on tuonut hiukseen ryhtiä ja pidentänyt näin myös pesuväliä. Ensimmäiset kolme pesua eli siis viikon Frantsilaa käytettyäni hius jäi vähän tahmeaksi, mutta palautui ennalleen. Tähän ilmiöön olen kehittänyt kaksi vastausta: a) olikohan hiukseen kertynyt jotakin kuonaa, mikä viikossa Frantsilaa käytettyäni lähti lopullisesti tai b) pesinkö paksun hoitoaineen huonosti pois hiuksesta? Joka tapauksessa tärkeintä on se, että hius tuntuu jälleen pesun jälkeen puhtaalta. Frantsila ei ”kosteuttamisessa” yllä samalle tasolle Tigin kanssa, joka johtuu luultavasti siitä, että Tigini on täynnä siloittavia silikoneja joita taas Frantsilassa ei ole.

Nyt kesän jäljiltä vaalennettu osio on entistäkin vaaleampi ja kuontalo muistuttaa paahteisesta ja huolettomasta kesästä. En halua värjätä hiusta enää, mutta väriä on saatava tasattua syksyksi. Ajattelin varata ajan pituuksien kiiltokäsittelyyn, jolla hiuksen sävyä voidaan myös hieman taittaa. Vuoden päästä ei tarvitse sellaisissakaan enää käydä!

2 kommenttia artikkeliin ”Hiusvuosi 2018: Oma tukka paras tukka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s