Hypoteettisesti

72

Se oli ihan tavallinen päivä kaukana viime vuoden puolella. Sellainen mitään sanomaton, josta muistaa sen, että ehkä olin, ehkä en. Puhelimeen kilahti viesti, varovainen tunnustelu, johon minä vastasin olkia kohautellen. Olihan tämä nähty jo niin monta kertaa.

Meni muutama viikko ja puhelin kilahti taas. Siitä meni reilu viikko ja hän matkusti junalla luokseni kuusi tuntia ja matkusti toiset kuusi takaisin kotiinsa seuraavana päivänä. Sovittiin, että menen hänen luokseen kuuden viikon kuluttua. En ollut vakuuttunut, olihan tämä nähty jo niin monta kertaa.

Meni viikko ja puhelin kilahti jälleen. Hän halusi tulla uudelleen ja tulikin vielä samalla viikolla. Oli muutaman yön, otti kädestä kiinni kaupungilla, pussasi kaupan kassajonossa, tarjosi teen, teki ruokaa, tiskasi. Olin edelleen epäileväinen.

Kävin hänen luonaan joululomalla kuten oli sovittu. Matkustin yli kahdeksan tuntia. Katselin junan ikkunasta kuinka nietokset nousivat. Hän oli asemalla vastassa. Suuteli hellästi, otti kädestä kiinni, johdatti oikeaan suuntaan. Kävimme vanhemmilla, sanoimme käsipäivää, minulla ei ollut meikkiä.

Lämmitimme pihasaunaa, sytyttelimme tuikkuja, pusuttelimme ja kävimme kävelyillä käsikädessä. Hän pyysi anteeksi. Anteeksi sitä, että oli ollut sellainen tollo. Sanoi aikovansa olla parempi. Haluavansa olla paras versio itsestään. Minä kuuntelin ja mietin.

Ja kerran taas kävelyllä ollessamme Hän sanoi: ”Ihan tälleen hypoteettisesti ajatellen, voisitko kuvitella asuvasi näin korvessa?” johon minä vastasin ”On täällä ainakin ollu fyssarin paikkoja auki. Ihan silleen hypoteettisesti olen katsonut.”.

7 kommenttia artikkeliin ”Hypoteettisesti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s