Särkyneen sydämen oireyhtymä eli netflixkuplaa ja konmaritusta.

IMG_5380

Hei onks siulla kaikki ihan hyvin? kysyy luokkakaverini koulussa. Olen tuijottanut liian kauan kaukaisuuteen. Miten sen harkkapaikan kanssa kävi? Sanon, etteivät he valinneetkaan minua, että on keksittävä jotakin muuta. En ole vielä ilmoittanut harjoittelupaikkaan, etten ota sitä vastaan. Joku epätoivoinen toivonhippunen haluaa pitää siitä vielä kiinni.

Mies tulee koulusta suoraan luokseni. Hän tulee toimeen eläinten kanssa ja meillä on hauskaa. Hän on huomavainen: kaataa minulle lisää teetä, tuo jääkaapista maidon, huomioi kauniisti. Me kertaamme tenttiin ja hän tulee aivan kiinni. Jokainen solu minussa ilmoittaa välittömästi: tässä ei ole minun paikkani. Pakenen keittämään lisää teetä.

Päätän lopettaa ennen kuin olen edes aloittanut ja pyörittelen päätäni sille, että olen joskus meinannut pettää Entistä. Minä.

Alan konmarittaa. Vien varastoon jokaisen vaatteen, joka muistuttaa Hänestä. Ne mustat korkeavyötäröiset housut, joissa on vetoketju selkäpuolella. Sen vaaleanpunaisen ohuen neuleen, jossa on avoin selkä. Sen erittäin pitkän ohuen kaulakorun, joka minulla oli risteilyllä. Alusvaatteista nuo…nuo… ja aivan ehdottomasti tuo. Sen harmaan villapaidan, joka minulla oli, kun tapasimme kahvilla ensimmäistä kertaa. Pitkävartiset saappaat ja  ne kaksi lankakerää, joista olin suunnitellut tekeväni Hänelle villasukat joululahjaksi. Pois, pois, pois.

Kaveri vuosien takaa laittaa viestiä ja kysyy olenko pitämässä joululomalla jälleen hierontavastaanottoa. Yllätyn siitä, että hän muistaa asian ja katson kalenterista tyhjää aikaa. Laitan sen sille viikolle, jolloin ajattelin olevani mahdollisesti käymässä korvessa.

Möngin turvalliseen netflixkuplaani: nukun nokosia, siivoan ja tiskaan, luen kirjaa Makwanista, teen metsälenkkejä koiran kanssa, kirjoitan raportteja opettajille, mutustelen kuivattuja karpaloita ja katson loppuun sen ”tyttöjen sarjan”, jonka me elokuussa aloitimme yhdessä.

Hyväksyn tappioni kummallisen kivuttomasti. Aamut ovat pahimpia ja huomaan selkeitä kardiomyopatian oireita. Päivät täytän ääriään myöden täyteen. Iltaisin nukahdan ennen kuin pää ehtii tyynylle. Hyväksyn siitäkin huolimatta, että Hänen viestinsä vaikutti hätäisesti kirjoitetulta ja siitä saattoi haistaa kommunikaatiokatkoksen meidän välillämme.  Hän oli ajatellut liikaa ja ahdistunut. Niin käy joskus, meille kaikille.

Minä toivon, että Hän ottaa yhteyttä, kun on saanut asiansa järjestykeen. Menee siihen sitten puoli vuotta, vuosi tai kaksi. Minä toivon, ettei Hän koskaan ajattele, ettei voi enää laittaa viestiä, vaikka haluaisi, sillä aikaa on kulunut liikaa tai asioita on tapahtunut liikaa. Koska meillä on vain tämä yksi elämä.

Eikä minulla ole mitään hätää, vaikka aamuisin mietin, että mitä minä tällä elämälläni nyt teen. Minulla on selkeä miehetön suunnitelma, johon kuuluvat valmistuminen, asunto, auto ja lapset. Silloin puutalot, varaavat takat ja kirsikkapuut tulevat muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, mutta ei se mitään.

Asioilla on tapana järjestyä – ja se loppu on vain järjestelykysymys.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s