Vulvodynia ja hormonaalinen ehkäisy #1

vf.jpg

Vulvodynia ja hormonaalinen ehkäisy on postaussarja, jossa käsitellään vulvodyniaa ja niitä tuntemuksia ja ajatuksia, joita uudelleen hormonaalisen ehkäisyn aloittaminen herätti.

Pidempään blogia seuranneet muistanevat minun kärsineen alle pariymppisenä vuosia päivittäisistä, selittämättömistä kivuista, saaneen lopulta diagnoosin ja parantuneen hyvän hoidon ansiosta. Kyseessä oli siis kroonistunut neuropaattinen kipu lantiopohjan lihaksistossa, vulvodynia.

Neuropaattinen eli hermoperäinen kipu on siitä ikävää, että pitkään jatkuessa hermot muokkautuvat ja kipureseptorit saattavat alkaa lähettää kipuaistimuksia ”varmuuden vuoksi”. Jos tätä jatkuu pitkään, siis useita vuosia, nämä muuttuneet radat saattavat jäädä pysyviksi.

Minulla kipu hellitti trisyklisten lääkkeiden, fysioterapian ja yhdistelmäehkäisypillereiden lopettamisen jälkeen. Ensin lopetettiin pillerit ja aloitettiin kipukynnystä nostava lääkitys jonka aikana aloitettiin fysioterapia. Lääkäri totesi, ettei keho luultavasti siedä tulevaisuudessakaan hormonaalista ehkäisyä, mutta asia ei silloin huolettanut: vierellä oli loppuelämän mies, koulut kohta päätöksessä, tukiverkostoa ja hääpäiväkin parin vuoden päästä.

No, kuten suurin osa meistä tietää: ei ollut loppuelämän mies se. Viitisen vuotta kesti hormoonitonta elämää ja se olikin oikein mukavaa. Mutta. Tilanteet muuttuvat ja tarpeet muuttuvat.

Siinä vaiheessa kun mies on jeesjees, mutta vauva hellnou on tehtävä ratkaisuja. Ja minun ratkaisuni oli marssia perhesuunnitteluneuvolaan keskustelemaan vaihdoehdoista. Tai oikeastaan siitä, ettei niitä kummemmin ole, jos perheenlisäystä ei todellakaan halua.

Ennen tapaamista vertailin kaikki löytämäni hormonaaliset ehkäisymenetelmät, joista valitsin itselleni kaikista sopivimman vaihtoehdon eli ehkäisyrenkaan. Rengas selviytyi voittajaksi, sillä siinä on matalin hormoonipitoisuus ja tasaisin vapautuminen. Myös neuvolan henkilökunta oli kanssani samoilla linjoilla.

Lähdin neuvolasta kolmen renkaan ja pienen pelon kanssa. Entä jos kipu palaa?

En kovin heppoisesti lähtenyt tähän kokeiluun sillä vaarana on, että kivun palatessa se ei enää lopu. Piti siis tovi pyöritellä onko tämä tyyppi nyt sellainen, jonka takia haluan tähän ryhtyä. Sitten tapahtui pihasaunoja ja kirsikkapuita ja minä totesin, että suottaapi sitä kokeilla.

Ja niin sitä sitten tehtiin.

 

12 kommenttia artikkeliin ”Vulvodynia ja hormonaalinen ehkäisy #1

    • Kiitos! ❤ Kyllä mua aina mietityttää kahdesti julkaista näitä, koska omasta ehkäisystä puhuminen tuntuu aika henkilökohtaiselta ja kulkee selkeesti sellasella rajalla, mutta jos tosiaan yksikin näistä saa apua tai lohtua tai tietoisuus tästäkin asiasta lisääntyy niin olen tyytyväinen. 🙂 Itsehän jouduin kärvistelemään kolme vuotta juurikin siksi, ettei tätä(kään) tietoa ollut vielä kovin laajalti edes terveydenhuollon piirissä. Onneksi nykyään on jo toisin!

      Liked by 1 henkilö

      • Ikää kun on karttunut enemmän, sitä on alkanut itse puhua ja kaivata puhetta asioista joista joskus ei olisi voinut kuvitellakkaan! Niitä on just ehkäisyt ja hormoniasiat, kuten mielenterveysjututkin. Oikeastaan kaikki elämään kuuluvat asiat. Ei, ne henkilökohtaiset parisuhdeasiat (seksi, riidat jne) ei kuulu kaikille. Eikä omatkaan kaikki asiat, mutta on myös niitä asioita joista keskustelu on hyväksi ja auttaa muita ihmisiä!

        Liked by 1 henkilö

      • Just näin! Eikä se tietoisuus vaikenemalla lisäänny. Todellakin on paljon aiheita, jotka eivät kuulu julkiseen levitykseen (tai välttämättä edes kaverin korville). Rajat kirjoittamiselle onkin tärkeää vetää itsensä, mutta myös muiden vuoksi.

        Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s