Rakastu Kajaaniin!

raide

Vaikka kesä oli lähinnä kellonympäri työpäiviä perä jälkeen, kerkesi sitä karkuunkin muutamaan otteeseen. Kävin isän kanssa Turussa ihastelemassa purjelaivoja, Mummin kanssa Raumalla hypistelemässä pitsejä ja syömässä vaniljamunkit, Hyvän ystävän kanssa Tukholmassa kuolaamassa miähiä ihastelemassa arkkitehtuuria ja Kajaanissa kahvilla.

Tiedättekö, menin sinne Kajaaniin uteliaana, mutta satakuntalaiseen tapaan varmuuden vuoksi vähän alta kulmain kyräillen. Olin aika varma, että siellä joko on valmiiksi metri lunta tai vähintäänkin tuiskuttaa siinä vaiheessa, kun sinne kerkiän. No ei ollut lunta ei, eikä edes tuiskuttanut. Ihmisetkin olivat ihan mukavia, tosin hyvin erilaisia kuin Etelä-Karjalassa. Paitsi se tuima bussikuski, jolta en uskaltanut kysyä edes opiskelija-alennusta, vaikka olin aika varma, että olen siihen oikeutettu! Mutta se ei varmaankaan ollut paikallisia.

Ja siis arvatkaa mitä! Se olikin varsin kiva paikka se! Muistutti Poria siltä ajalta, kun asiat olivat vielä oikein eikä riivitty pitkin poikin pitäjää. Kysynpä vaan, että kenen ajatus oli rakentaa kauppakeskus toiselle puolelle jokea?! Mutta takaisin Kajaaniin, jossa asioissa on vielä joku tolokun hiven.

Oli siis oikein mukavaa ja kaunista. Mielipiteen muotoutumiseen ei vaikuttanut yhtään mitenkään se, että ilma oli kuin morsian ja lämpöäkin riitti. Eikä varsinkaan se, että sattumoisin vain tupsahtelin oikeisiin paikkoihin, jotka löytyivät ämpärilistaltani. Kerrassaan nerokasta kaupunkisuunnittelua!

Processed with MOLDIV

Eli siis linja-autoasemalta käpyttelin suuntaan X, jossa ajattelin olevan jotakin keskustan tapaista. Tulla tupsahdin Kajaanin kirkon pihaan ja voi luoja miten se olikaan hiano! Jos tykkäät vanhoista puutaloista, niin tämä on noin kymmenen kertaa parempaa. Kajaanin juna-asemaankin (joka myös on vanha puutalo) verrattuna tämä oli seitsemän kertaa parempaa (siellä en tosin käynyt sisällä).

Kun kirkko oli koluttu sisältä ja ulkoa ja mielessä makusteltu (ja melkein pakahduttu siihen paikkaan) millainen jouluyön messu täällä olisi, katsoin parhaaksi jatkaa matkaa suuntaan Y ja tadaa tupsahdin Kahvila Kontin nurkalle! (Joko mainitsin nerokkaan kaupunkisuunnittelun?) Mutustelin hyvällä halulla herkullisen kroisantin ja appelsiinimehua. Nyt kun olen tällainen virallinen Kajaanitietäjä, niin en olisi voinut keksiä Kontille parempaa sijaintia. Siinä kelpasi paistatella päivää katsellen kalastajia ja lenkkeilijöitä. Mieli olisi tehnyt niin mennä tutkimaan joen toisellekin puolelle, mutta kiva Kajaani-aikani alkoi olla loppumassa.

KKK

Vaikka tosiaan olisi hirmuisesti tehnyt mieli mennä seikkailemaan vanhoille linnan raunioille (joiden yli kulkee ilmeisesti autotie?!) ja sinne joen toiselle puolelle metsään (?) niin päätin palata takaisin keskustaan ja pikakoluta senkin läpi.

Havainto: kaikki mitä ihminen tarvitsee, mutta ei mitään ylimääräistä. Sydämeni sulatti pienen pieni Sokos ja monet kivijalkakaupat, jotka isommissa kaupungeissa alkavat olla jo historiaa. Vähän kuin Pori vanhaan hyvään aikaan.

Kajaanin Kahvila Kontti on tältä kesältä jo suljettu, mutta ensikesän avajaiset pidetään (talvea uhmaten) vappuna 1.5.2018. Mee käymään ja rakastu säkin Kajjjaaniin!

 

”Etkö sä pelkää kirjoittaa nettiin?”

IMG_2600.jpg

Kysyi opiskelukaverini, joka lukee nykyään julkisen salaista blogiani. Asiaa hetken mietittyäni totesin, että ei, ei pelota. Ei pelota, vaikka blogi on ollut koko syyskuun yhtä alapääjuttua.

Minun blogistani on puhuttu ikävän sävyisesti selkäni takana, samalla kun minulle on työpaikalla iloisesti moikkailtu. Minun blogiani saattavat lukea tulevat työnantajani (eli siis minä) ja ehkäpä asiakkaatkin. Sitten on se legendaarinen: kaikkin minkä lataat nettiin, jää sinne.

Blogi on kuitenkin blogi: irrallisten ajatusten, hetkien ja tunnelmien kohtaamispaikka.

On olemassa rajoja. Omia ja muiden ja niitä kaikkia täytyy kunnioittaa. Saatan kirjoittaa Entisestä lauseen siellä toisen täällä, saatan kirjoittaa Hänestä tai saatan mainita muita hahmoja blogissa. Otan sekunnin tuolta, tunteen täältä ja hetken jostakin muualta – ja kokoan niistä kirjoituksen. Kirjoitan siltä miltä asiat minusta tuntuvat, kuinka minä ne koen. On myös olemassa asioita, paljonpaljonpaljon asioita, jotka eivät kuulu kenellekään muulle kuin asian omaisille.

Kun kirjoitan lyyrisempää lumosta aika, paikka ja asiat sekoittuvat. On asioita jotka haluan kauneudessaan jakaa, mutta samalla pitää ne itselläni ja suojella läheisiäni. Siksi kirjoitukset ovat ajassaan, paikassaan ja kuvailussaan leveävetoista laveeraamista.

Vulvodynia ja hormonaalinen ehkäisy #2

vd2

Edellisen kirjoituksen aikana joku saattoi miettiä, että mikä on ongelma, sillä löytyyhän noita hormoonittomiakin vaihtoehtoja. Toki ja sitten ei.

Vaihtoehtoja siis toki on: löytyy kuparikierukkaa, kumeja kaikissa mauissa, malleissa ja väreissä, ehkäisytietokoneita ja sitten sterilisaatio tiettyjen kriteerien täyttyessä. Mutta jos haluaa panna silloin kun huvittaa, missä ja milloin huvittaa eikä esimerkiksi vain ”vihreinä päivinä” niin ei. Mikään näistä ei sovi minulle.

Ratkaisuksi ryhdyttiin kokeilemaan ehkäisyrengasta, sillä siinä on matalin hormoonimäärä ja se vapautuu tasaisimmin. Suuri plussa tuli myös siitä, ettei ehkäisytehoon vaikuta hajamielisyys tai satunnainen oksentelu. Sen ei myöskään pitäisi aiheuttaa kuivuutta limakalvoilla, joka aiemmin oli todellinen ongelma.

Ihan heti en tähän kokeiluun ollut valmis, vaan soudin ja huopasin asian kanssa monia, monia kertoja. Päälimmäisinä jarrutti pelko kivun palaamisesta. Sitten tuli pelko kuivuuden palaamisesta, halujen katomisesta, ihon kunnon huononemisesta ja veritulpasta.

Ensimmäisen renkaan aikana keskityin unohtamaan koko renkaan ja juomaan tarpeeksi vettä. Keskityin voimaan hyvin (vähän saatoin iltaisin tarkastella mahdollisia uusia näppyjä) ja kolmesta viikosta selvittiin kunnialla. Kiristelevää kummituskipua oli silloin tällöin, mutta totaalipanikoimisen ja pyyheen kehään heittämisen sijaan päädyin kokeilemaan rentoutumisharjoituksia ja juomaan vielä vähän lisää vettä.

Ennen ensimmäisen renkaan aloittamista jätin pois myös kaikki hormonitoimintaan voimakaasti vaikuttavat luontaistuotteet eli maca-kapselit ja parapähkinät.

Mikään peloistani ei käynyt toteen: kasvoihin ei ilmestynyt näppyarmeijaa, huvitus ei hävinnyt enkä myöskään kuollut veritulppaan. Hyvä minä! Kummituskipujakin ilmestyi vain stressin aikana eli luultavasti silloin, kun olin huomaamattani jännittänyt staattisesti lantiopohjanlihaksia pitkiä aikoja putkeen. Päätin ottaa seuraavan renkaan aikana käyttöön joka iltaisen kolmen minuutin rentoutumisharjoituksen.

Lue aikaisempi osa:

Vulvodynia ja hormonaalinen ehkäisy #1

Ihan tavallista arkea

omenat.jpg

Syksy tuntuu olevan jo pitkällä. Pyöräilen keskustaan ja katselen aitoihin kiinnitettyjä omenapusseja. ”Talviomenoita” niissä lukee. Ilma tuoksuu makeankirpeälle, pisarat rapsahtelevat vasten selkää.

Olen ostanut vuoteeseen päiväpeiton. Se on kissan mielestä parasta mitä on koskaan tapahtunut. Se hyökkäilee, sinkoilee, syöksyy ja juoksee karkuun vuoroin koiraa vuoroin näkymättömiä kavereitaan (mielelläni tietäisin mitä kaikkia öttiäisiä meillä majaileekaan!). Vuoteen avaaminen iltaisin ja sijaaminen aamuisin on sen mielestä ehdottomasti parasta. Kissan sisäinen tunnelieläin on herännyt henkiin.

IMG_5362

Sateisina päivinä me kävelemme koiran kanssa Saimaan viertä, aurinkoisina käymme läheisessä koirapuistossa. Sataa. Sataa paljon ja usein. Ostan lisää sukkia, sillä saan huomata syvään lätäkköön astuessani, että saapas on murtunut ja lätäkkö imeytynyt sukkaani.

Köhä helpottaa ja pääsen viimein aloittamaan uuden kuntosaliohjelman. Seuraavana aamuna en käännä kylkeä makeasti, sillä joka paikkaa kolottaa. Mutta kolottaa hyvällä tavalla, terveellä, ja se on kovin hyvä, sillä tiedän seuraavana päivänä kolottavan vielä enemmän. (Ja todentotta kolottikin!)

IMG_5381.jpg

Leikkaan koiran kynsiä. Se istuu kiltisti sylissä ja tuijottaa kauas kaukaisuuteen. Napsautan poikki toiseksi viimeisen kynnen ja käsiä pitkin valuu vuolas verivana aina lattialle asti. Koira ei sano mitään, joten katson parhaaksi olla hyperventiloimatta siitä, että leikkasin karvavauvani varpaan poikki (en leikannut, mutta siltä se tuntui – ja näytti). Haen paperin ja painan. Paperiin jää suuri punainen jälki ja koira saa yhden namin sijaan kolme.

Käyn vilkuilemassa uutta blogikotiani huvikseen monta kertaa päivässä. Pidän siitä kovasti. Kaikki on oikein. Kirjoittelen juttuja joita ei koskaan julkaista, jotta kotoutuisin myös kirjoituskenttään. Se helpottaa joka kerta ja vähitellen tekstiä taas tulee.

Me olemme kotona.

Onko se kuukuppi oikeasti niin hyvä?

kuukuppiKuva: Lunette.com

On ollut riemastuttavaa huomata, että ainakin blogosfäärin puolella on alettu viime aikoina rikkoa kuukautisiin liittyviä tabuja ja yrittää saada niistä mahdollisimman normaali ja luonnollinen aihe. Sillä sitähän ne vain ovat: merkittävä osa lisääntymisbiologiaa.

Kuukautisethan kertovat kehon (ja mielen) tilasta paljonkin. Tiesitkö, että kuukautisten alkaminen vaatii kehon rasvaprosentin nousemisen yli 17:ta tai että kuukautiset säännöllistyvät, kun tuo prosenttimäärä teini-iässä nousee reiluun 22:een? (K. Kauranen ja N. Nurkka, Biomekaniikkaa liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisille, LTS) Jotta naisen keho voi optimaalisesti, siinä on siis oltava tarpeeksi rasvaa.

Oma menkkahistoriani on varsin brutaali, sillä kuukautiset alkoivat ollessani 10-vuotias ja olivat monta vuotta hallitsemattoman runsaat. Stoppi tuli vasta sitten, kun olin joutua punasolutiputukseen aivan liian alhaisen hemoglobiinin takia. Oli varsin tuskaista, kun tampooni-maksiside -yhdistelmä petti joka kerta 45 minuutin koulutunnin aikana.

Joskus 18-vuotiaana havahduin siihen kertakäyttöisten kuukautissuojien määrään, jonka kulutan elämäni aikana. Okei, silloin taisin enemmänkin ajatella sitä tolkutonta rahamäärää, joka suojiin menee. Selasin parikymmentä nettikeskustelua, marssin palkkapäivänä apteekkiin ja ostin 1 koon kuukautiskupin.

Hommahan ei lähtenyt menemään ollenkaan niinkuin Strømsössa: laittaminen ei onnistunut mitenkään päin ja kun se onnistui niin kauhun määrä oli suuri, kun en saanut sitä enää pois. Kuppi joutui pesun jälkeen pariksi vuodeksi karanteeniin kauimmaiseen laatikkoon.

En itseasiassa muista mitä tapahtui, mutta jostakin syystä päätin antaa kupille uuden mahdollisuuden ja vähitellen ymmärsin kehitin tekniikan, jolla olen aikamoinen kuppimestari tänäpäivänä.

Onko se niin hyvä kuin kaikki sanoo?

Minä sanoisin, että kyllä. Mutta sanon samaan hengenvetoon, että kupin käyttö on tekniikkalaji ja se vaatii harjoittelua. Se vaatii oman anatomian tuntemusta, kärsivällisyyttä ja aikaa.

Miten sen siis saa sinne? Itse käytin alussa apuna Ceridal öljyä (apteekista), jota voi käyttää intiimialueen limakalvolle. Se ei vahingoita kuppia ja tekee sen asettelemisesta helpompaa. Myöhemmin liukasteeksi riittää pelkkä vesi, trust me.

Mistä tietää, että se on paikallaan? Kun kupin saa sisään, se hakeutuu omalle paikalleen.

Voiko se olla hygieeninen? Toki. Olen käyttänyt kuppia ulkomailla ja alkukantaisissa mökkiolosuhteissa ongelmitta. Eräjormaillessa kupin voi pyyhkäistä siihen tarkoitetuilla desinfiointipyyhkeillä ja kuukautisten loputtua kuppi desinfioidaan kiehuvassa vedessä.

Falskaako se? Oma kuppini ei ole pettänyt kertaakaan näiden neljän yhteisen vuoden aikana. Oikein asetettuna (eli kokonaan auenneena) ohivuotoja ei tule ja tarpeeksi usein tyhjennettynä (itsellä 8-12h) se ei petä. Se pysyy paikallaan tiukimmissakin salirutistuksissa – eikä tunnu missään.

Mitä muuta? Kokeile! Se on helppo, nopea ja vaivaton – kunhan sen oppii! Itsellä se myös on vähentänyt merkittävästi kuukautiskipuja, se ei kuivata limakalvoja tai haudo alapäätä, aiheuttaa huomattavasti vähemmän jätettä kuin kertakäyttöiset suojat ja tulee vielä halvemmaksikin.

Tutustu aiheeseen muualla:

Kuukuppikommuuni

Lunette.com