Poista palaneen käry etikalla!

temp-for-output-3 2

Kuten kerroinkin meillä oli muutamaan otteeseen savupirtti-episodi viime kuussa. Jokainen joskus savut sisälle saanut tai ruoan kunnolla käräyttänyt tietää, että palaneen katkun saattaa haistaa kotiin tullessaan vielä viikkojenkin päästä! Pelkäsin näin tapahtuvan myös meillä, sillä saimme etenkin ensimmäisellä kerralla savua sisälle aikalailla.

Kun sitten toisen kerran samalla viikolla taloa ristituuletin, totesin että on tähänkin joku marttakeino oltava – ja niin olikin! Palaneen käryn saa nimittäin hävitettyä kiehauttamalla hellalla etikkavettä. Halleluuja ja kokeiluun. Itse tein seoksen summittaisilla suhteilla: reilu litra vettä kattilaan ja sekaan kunnon loraus etikkaa. Tämä seos kuumennetaan liedellä ilman kantta ja annetaan kiehua, kunnes seos on melkein kokonaan haihtunut.

Tehostin etikkahöyryn leviämistä tuulettimella ja ennen etikkaa olin yrittänyt tehdä talon läpi mahdollisimman tehokkaan ristivedon. Etikan tuoksu häviää nopeasti ja vie todellakin mennessään epämiellyttävät katkut. Tätä aion käyttää ehdottomasti jatkossakin!

Onnellisempi arki

temp-for-output-2(1)

Aamuisin herään kukonlaulun aikaan ja kiskon edesmenneeltä isoäidiltä saadun pinkin ja pörröisen aamutakin niskaani. Kampean kumisaappaat jalkaan ja lähden koiran kanssa kiertämään tiluksia. Hengitys höyryää ja nurmikon palaset tarttuvat kiinni saappaisiin.

Iltaisin sytytän aitan kulmalle lyhdyn ja portaille toisen. Koira kulkee kintereillä, kissat katsovat ikkunasta. Olen yrittänyt pestä ikkunoita, mutta niissä on siitä huolimatta harmaa kalvo.

Öisin taivaan mustuuteen saattaa huomaamattaan kadota. On mukavaa elää täällä, minne valosaaste ei yllä. Junan kulkemista talon vierestä ei enää huomaa, paitsi niillä kerroilla, kun lasit helisevät kaapissa.

Arki tuntuu Kainuussa yksinkertaistuneen, mutta onnellisuus moninkertaistuneen. Öisin vieressä tuhiseva Mies tekee onnelliseksi, piha kasvimaineen ja pensaineen tekee onnelliseksi, ihana vastaanotto harjottelupaikassa, talo täynnä tekemistä, Gilmoren tytöt ne kaikki tekevät minut nyt onnelliseksi.

Kuin olisi pitkän aavikkovaelluksen jälkeen löytänyt jälleen vehreän maan.

Makuukammarin remontti osa 4: Seinien tapetointi

tapetointikuva

Alunperin olimme suunnitelleet, että tapetoisimme vain kaksi matalaa seinää. Ikkunaseinä olisi maalattu vaaleaksi ja vanhan vaatekaapin tilalle piti tulla toisenlainen tilavampi kaappi. Kun sitten remontin edetessä huomasimme purkaneemme kolmanneksen koko talon kiinteästä säilytystilasta  ja sen lisäksi pällistelevämme kulmat koholla kaapiston alta paljastunutta ”sisäterassia” totesimme, että paras ratkaisu lienee kuitenkin tapetoida kaikki seinät. Tämä johti luonnollisesti siihen, että tilattuja tapettirulli oli yhtäkkiä puolet liian vähän. Tapettitehtaalle siis viestiä ja sormet ristissä odottelemaan, josko heiltä liikenisi valitsemaamme mallia ja parhaimmassa tapauksessa samasta erästäkin vielä. Löytyi kyllä.

Tapetointiin käytettiin samaa tärkkelysliisteriä, jolla pahvitkin oltiin seiniin kiinnitetty varsin menestyksekkäästi. Niko Palosen Huokoisen puukuitulevyn asentaminen ja pintakäsittely vanhassa rakennuksessa -oppaassa varoiteltiin tapetin kiinnittäminen aiheuttavan alla olevan pahvin kupruilua, joka kuivuessaan jälleen oikenee, mutta tällaista ei meillä tapahtunut ollenkaan.

Tapetin kiinnittämiseen käytin Tapettitehtaan ohjeita:

”Pinkopahville tapetoitaessa paperitapetin ei anneta vettyä, vaan se kiinnitetään heti liisterin levittämisen jälkeen. Näin tehdään siksi, että tapetin ja pinkopahvin täytyy kastua ja kuivua samassa tahdissa. Pinkopahvi kupruilee liisterin vaikutuksesta, mutta kiristyy kyllä kuivuessaan takaisin paikoilleen.”

Olin kysynyt tapetointivinkkejä myös Destination Happiness -blogin Nettaselta, joka oli miehensä kanssa aikaisemmin kesällä tapetoinut samaisilla tapeteilla mökkiään. Nettanen varoitti, että märkä paperitapetti on  h a u r a s t a ja vaatii siksi tarkkuutta ja hellyyttä käsittelyssään. Yritin varautua henkisesti pahimpaan. Tapetti oli kuitenkin sen verran tyyristä, ettei sitä tehnyt mieli tuhota kovinkaan montaa metriä.

Niin siis aloitettiin operaatio seinien tapetointi yhden ei koskaan tapetoineen toimesta. Etukäteen ajattelin, että siitä tulee farssi. Tapettitehtaan tapetointi vinkit olivatkin kultaa kalliimpia ja säästivät varmasti monilta aloittelijan virheeltä. Valitsimme makuuhuoneeseen Pihlgren & Ritolan Lukkoa (beige-valkoinen: 68350), joka ei ole luonnossa ollenkaan niin beige kuin verkkosivuston mallikuvassa. Se on siis mielestäni vain hyvä asia. Ja sanottakoon tässä välissä, että kaikki tilaamamme mallipalat ovat olleet väreiltään aivan mahtavia, vaikka ne eivät olisi näyttöpäätteellä vakuuttaneetkaan. Tästä hyvänä esimerkkinä ensivuonna tupaan tuleva Pihlgren & Ritolan Appelsiini (kelta-vihreä: 69799), joka näytöllä katseltuna hieman epäilytti, mutta olikin luonnossa tarkasteltuna sanoinkuvaamattoman ihana.

Takaisin makuukammariin! Tapetti leikattiin mittaansa, liisteröitiin hyvin ja aseteltiin ylhäältä alas, kuviot kohdilleen ja harjaus kohdistusreunasta vastakkaiseen reunaan. Korkeammilla seinillä, joissa on myös viisto katto asia ei ollut ollenkaan niin yksinkertainen, vaan aiheutti runsasta vittusaatanaa. Toisin kuin pinkopahvia, jota sai voimalla työstää, jotta se tarttui seinään kiinni, paperitapettia silitettiin (aluksi) h e l l ä s t i harjalla, jotta hauras pinta ei vain rikkoontuisi. (Myöhemmin totesin, että eipä se kostea tapetti niin haurasta ole ja raivolla kiinnitin, tamppasin, irroitin, kiinnitin, irroitin ja tamppasin.) Ja ettei kukaan nyt vain saa sellaista kuvaa, että kaikki meni kivasti ja nopeasti, niin EI MENNYT. Kun talossa ei ole yhtäkään suoraa seinää, lattianrajaa tai kattoa, niin kohdistettava ja suoraan asetettava tapetti ei todellakaan ole laskettavissa hauskaksi. Monesti mentiin pylly edellä puuhun ja liisterissä oli tapetin ja seinän lisäksi koko remppamuija ponnarin päästä jalkapohjiin.

Makuukammarin tapetoinnista tuli hyvä. Siellä on kaksi saumojen välistä rakoa, jotka huomaan vain minä, yksi vuota, jonka yläosaan sain tehtyä viime metreillä nyrkin kokoisen reiän (ja jonka paikkasin varsin onnistuneesti) ja muutama vuota, jotka leikkasin liian lyhyiksi (??!!), mutta saituuksissani paikkasin nekin vain hukkapaloilla. Kuvioinnin kohdistus kuitenkin onnistui ja se kulkee yhtä suorassa kuin talokin.

Summa summarun: olen (helvetin) tyytyväinen (että se on ohi)!

Eripari arki

temp-for-output-3

Lapsuudessani molemmat vanhemmat tekivät aina töitä ”virka-aikaan”. Samoin isovanhempani ja oikeastaan suurin osa perhetutuista. Päivissä oli tietty rutiini ja päivällistä syötiin yhdessä illalla ja vielä myöhemminkin viikonloppuisin.

Olin henkisesti valmistautunut siihen, ettei meidän arkemme –  minun ja Miehen – mene tuolla tavalla. Minä olen nyt harjoittelussa 7:45-15:00 ja Mieheni töissä milloin sattuu. Viime viikolla saimme ensimmäistä kertaa maistaa eripari arkea, kun minä olin töissäni virka-aikaan ja Mies lähti töihin iltapäivällä palatakseen vasta huomisen puolella. Emme siis nähneet toisiamme oikeastaan ollenkaan kolmeen päivään.

Näin kahdestaan se on itseasiassa ihan hauskaa: talossa tapahtuu pieniä asioita poissa ollessa ja itse yrittää jatkaa siitä mihin toinen näyttää jääneen. Yön pimeydessä toinen yrittää hiljaa iltapalailla ja kömpiä viereen, ettei toisen uni häiriinny, jotta tämä voi nousta virkeänä kukonlaulun aikaan.

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että edes toisella meistä on säännöllinen työaika. Jos molemmat tekisivät kolmivuoroa, mahdollisuudet toisen näkemiseen vähenet entisestään. Limittäisissä työvuoroissa on kuitenkin puolensa, esimerkiksi eläimet joutuvat olemaan vähemmän keskenään kotona eikä omiin juttuihin käytetty aika ole yhteisestä ajasta pois.

Oman maan mansikka

temp-for-output-2

Tänä kesänä olen ensimmäisen kerran perustanut kasvimaan, kylvänyt sen, hoitanut sitä pieteetillä ja vielä jaksanut korjatakin satoa. Monia ennätyksiä on siis rikottu. Kaikki tämä on kuitenkin saanut miettimään, miksi se itse kasvatettu peruna on niin ylivoimainen.

Vastaus ei ole se, että ravintoarvot olisivat itse kasvatetuissa potuissa paremmat tai että ne olisivat puhtaampia kuin kaupan perunat. Niiden eteen on kuitenkin tehty töitä. Ne on itse ansaittu, pienistä mukuloista kasvatettu.

Suurin osa ihmisistä tuntuu vieraantuneen ruoan alkuperästä. Maito ei tule kaupasta, vaan lehmästä, jonka tulee poikia säännöllisesti, jossa maitoa heruu. Peruna ei kasva kaupan hyllyllä, vaan se kylvetään ja kerätään. Liha ei kasva omenoiden tapaan puissa, vaan sitä varten on täytynyt teloittaa elävä olento – ihan samanlainen kuin me ihmiset tai  vaikka lemmikkikoiramme.

Oman ruoan paremmuus on tietenkin psykologista: itse tehdyn työn tulosta arvostaa enemmän. Sen eteen on joutunut laittamaan tikun ristiin ja lopun aikaa toivonut, että säät kohtelisivat satoa hellyydellä. Tämä kesä ei ollut sellainen, vaan kasvimaalle sai kantaa vettä selkä vääränä joka ikinen ilta. Mutta sen kaiken työn tulos on nyt lautasellani, ja herran jestas miten se maistuu paremmalle kuin mikään kaupan potaatti.